Olen kotiutunut takaisin Petroskoihin ja yhtenä kappaleena ollaan. Matkalla tuli kerrytettyä kasa uusia kokemuksia, käytettyä venäjän kieltä haastavissakin tilanteissa ja todettua jälleen kerran venäläisten ihmisten uskomaton auttavaisuus. Venäjää kuvaava tuttu lausahdus "Mikään ei toimi, mutta kaikki kyllä järjestyy" sopii tämän reissun kuvaukseksi kuin nenä päähän.
Matkaan lähdimme perjantaina aamupäivällä suomalais-brittiläisellä tiimillä. Junasta olimme varanneet kaikille yläpedit yhteisvaunusta eli vaunusta, jossa nukkumapaikkoja on yhteensä noin 60. Välillä hieman puuduttavakin 23 tunnin junamatka sujui yllättävän rattoisasti nukkuen, eväitä syöden ja venäläisiin kanssamatkustajiin tutustuessa. Monilla asemilla paikalliset kalastajat ja mummot myyvät kaikenlaista aina oluesta savustettuihin kaloihin. Meillekin tuo kala maistui sekä meno- että paluumatkalla.
Saavuimme Murmanskiin lauantaina aamupäivällä aamun sarastaessa. Asuntovarauksemme alkoi vasta kahden aikoihin iltapäivällä, joten suuntasimme ensin lounaalle. Lounaalla saimme käsiimme englannin kieliset ruokalistat kovilla hinnoilla. Lieneekö venäjäläisissä listoissa samat hinnat, epäilen. Mahat täynnä lähdimme etsimään asuntoamme. Oikea osoite löytyikin helposti, mutta paikalla ei ollut minkäänlaista toimistoa tai vastaavaa. Soitimme varauksessa olleeseen numeroon, josta meille kerrottiin, että varauksemme on tehty tammikuulle. Meillä oli kuitenkin käsissämme varauspaperi, josta selvisi aivan oikeat joulukuiset päivämäärät. Lopulta vuokranantaja kertoi, että asunnossa on meneillään remontti juuri sinä lauantaina - todella uskottavaa. Vääntö loppui siihen, nielimme tappiomme ja siirryimme lähimmän kahvilabaarin tiloihin etsimään vaihtoehtoista majoitusta.
Kahvilabaarissa saimme muutaman tunnin etsinnän aikana todeta, ettei Murmansk ole mikään vapaiden hotellihuoneiden luvattu kaupunki. Yritimme löytää majapaikkaa myös couchsurfingin kautta - tuloksetta. Soitimme myös hotelleihin - turhaan. Ihmetellessämme vaihtoehtojamme kahvilaan pöllähti nuori mies, joka halusi kuulla meidän ongelmamme. Kuultuaan tilanteemme, hän halusi auttaa. Avuntarjous oli seuraavanlainen: pari meistä voi lähteä hänen kyytiinsä ajamaan kaupungin eri hotelleihin kyselemään onko meille jossakin tilaa. Minä ja seurueemme ainut mies A lähdimme Ruslaniksi esittäytyneen miehen matkaan.
Reilusti yli tunnin aikana ehdimme käydä niin kaupugin ulkopuolella kuin usean hotellinkin pihassa. Minä ja A odotimme autossa, kun Ruslan kävi hotelleissa kyselemässä. Avaimet Ruslan jätti luottavaisesti auton rattiin, joten luottamus taisi olla molemminpuoleista. Avuliaasti Ruslan soitteli kaikille tuttavilleen kaupungissa, jotka voisivat mahdollisesti järjestää meille jonkinlaisen majoituksen. Lopulta joku soitti takaisin Ruslanille ja ilmoitti, että meille olisi täydellinen asunto olemassa. Siispä suuntasimme toimistolle, josta voisimme hakea asunnon avaimet. Noin viidennessä kerroksessa sijaitsevaan toimistoon pääsi sisäpihan kautta. Saimme avaimet, lakanat ja pyyhkeet.
Matka jatkui edelleen Ruslanin kyydissä asunnollemme, joka osoittautui varsin mainioksi. Tämän jälkeen kävimme hakemassa loput tiimistämme kahvilasta. Ruslan olisi voinut meitä vielä kaupassakin käyttää, mutta hän oli auttanut jo niin paljon, että päätimme mennä kauppaan aivan itse. Ostimme muun muassa brittiläistyylistä aamupalaa varten kasoittain kananmunia. Kananmunia taisi kulua viikonlopun aikana kolme tiuta eli 36. Söimme kyllä muutakin kuten kasvispastabolognesea ja tonnikalapastaa.
Viikonlopun aikana tuli tutustuttua pariin paikalliseen, jotka auttoivat meitä löytämään sopivan illanviettopaikan. Kiipesimme myös lumisen mäen päälle ihastelemaan Venäjän toiseksi suurinta patsasta, joka on pystytetty toisessa maailmansodassa taistelleiden neuvostosotilaiden, merimiesten ja lentäjien kunniaksi. Tuli myös lämmiteltyä itse keitetyn kaakaokupin ääressä ja katsottua eräs mainio elokuva. Käväisimme markkinoilla, jotka olivat hyvin ahdistavat, sillä kaikki myyjät mustat toppatakit yllään lähestulkoon hyökkäsivät kimppuumme ja halusivat taluttaa meitä kojuillensa. Lisäksi yritimme päästä käymään ydinvoimalla toimivalla jäänmurtajalla, mutta kaikesta maanittelusta huolimatta se ei onnistunut.
Maanantaina koitti kotiin lähdön aika. Olimme pakkailleet tavarat valmiiksi jo aamulla ennen pikaista kävelyä kaupungilla ja satamassa, jotta lähtö sujuisi illemmalla soljuvasti. Luulimme muistavamme paikan, josta kävimme avaimen lauantaina hakemassa. Kaiken varalta päätimme kuitenkin kaupungilta palatessamme kävellä kyseisen sisäpihan kautta varmistuaksemme asiasta. Kuten arvata saattaa, muistimme väärin. No, onneksi meillä oli kuitenkin vuokranantajan puhelinnumero. Päätimme kävellä asunnolle ja soittaa sieltä numeroon kysyäksemme osoitetta, johon avaimen ja lakanat voi palauttaa.
Asunnolle saavuttuamme soitin vuokranantajan numeroon, mutta yllätys - numero ei toiminut. Kokeiltuani kaikki variaatiot ja varmuuden vuoksi myös toista puhelinta totesin, ettei numerosta taida olla paljon hyötyä. Seuraava vaihtoehto: naapurit. Venäjällä naapurit tuntevat usein hyvin toisensa ja toistensa asiat, joten ajattelimme kokeilla onneamme. Ikävä kyllä naapurit eivät tienneet asuntomme omistajasta, saatikka puhelinnumerosta ei niin yhtikäs mitään. Viimeinen vaihtoehto olikin sitten se, että minä ja A lähdemme kaupungille juoksentelemaan ja etsimään oikeaa sisäpihaa.
Kaupungilla pimeässä kirmatessamme saimme huomata, että sisäpihat ovat ärsyttävän samanlaisia kaikki ja, että noin viisi kerroksisia taloja on aika paljon. Kävimme varmaankin noin 15 eri sisäpihalla, mutta mikään ei näyttänyt oikealta. Lopulta emme enää tienneet, että millä sisäpihalla olimme jo käyneet ja millä emme. Aikaakin oli enää vähän junan lähtöön, joten päätimme luovuttaa ja keksiä vielä jotain muuta. Tämä muu ratkaisu olikin sitten se, että kirjoitimme kirjeen sekä asunnon sisään että avaimen kaveriksi. Avaimen pudotimme sitten pahaa-aavistamattoman naapurin postiluukkuun, jonka jälkeen poistuimme kiireesti kaupan kautta juna-asemalle.
Vuokranantajilla on passini numero ja muutkin henkilötiedot, joten voi olla, että ennen joulua rajaa ylittäessäni minut passitetaankin takaisin Murmanskiin! Toivottavasti ei ;) Kaikkia näitä hullutuksia nauraessa, asemalta ostettua kalaa syödessä, olisitko mieluummin- peliä pelatessa 25 tunnin junamatkakin kului yllättävän leppoisasti. Olin kokoajan ollut siinä luulossa, että paluumatkamme oli 19 tunnin juna, mutta olimmekin ostaneet halvimmat mahdolliset liput. Säästimme peräti 2 ruplaa (n. 5 senttiä) per naama kun matkustimme kuusi tuntia pitempään. Mutta kuka niitä tunteja laskisi hyvässä seurassa...
Rankan junamatkan jälkeen meitä odotti Petroskoissa vaihtarikaverimme läksiäiset. Siitä mentiinkin sitten samoilla silmillä aina aamu neljään asti. Pieni univelka ei haittaa, sillä vietän mieluusti näiden ihanien ihmisten kanssa kaiken sen jäljellä olevan ajan, jonka voin!
Nyt annan kuvien puhua.
PS. Todellisuudessa Murmansk oli unelma.
 |
| Junassa kanssamme matkustanut nainen halusi pelata korttia, mutta keräännyttyämme lähemmäs pöytää hän sanoi: "Ei ei, tässä on nyt liikaa ihmisiä." Eikä ihme, koska kyseessä olikin ihan tavallinen pasianssi. |
 |
| Makkarajuustoa eväänä. |
 |
| Ystävälliset naiset tekivät herkullisen mutta, hieman hankalasti syötävän voileivän. |
 |
| Kylymä. |
 |
| Likaisia lakanoita. |
 |
| Junavaunu peteineen. |
 |
| Perillä viimeinkin voin ottaa iisimmin? |
 |
| Ruslanin autossa. |
 |
| Spagettia jäi vähän yli. |
 |
| Venäläistyylinen joulukuusi. |
 |
| Markkinat! |
 |
| Nämä myyjät pyysivät minua ottamaan heistä kuvan. |
 |
| Kaupunki täynnä tämmöisiä kaunihiita rakennuksia. |
 |
| Koristemaalauksia. |
 |
| Satama. |
 |
| Kaiken mömmön joukossa yhtiäkkiä tollainen hieno maasturi. |
 |
| Kiipeämässä patsaalle. |
 |
| Murmansk ja satama. |
 |
| Siinä se nyt on! |
 |
| Ikuinen tuli. |
 |
| Satamaan menessä sai kokoajan olla ylittämässä junarataa. |
 |
| Jäänmurtaja, jonka näimme siis vain ulkopuolelta. |
 |
| Nyt on lukot romanttisessa paikassa. |
 |
| Junamatkan varrelta eri asemilta on mahdollisuus ostaa kalaa ruuaksi. |
 |
| Ja hyvää oli! |
