Novgorod - ravintolareissu

Viime viikon torstai iltana lähdimme yöjunalla kohti Pietaria, josta oli sitten tarkoitus jatkaa kohti Novgorodia heti aamusta. Yöjunassa aika menee vikkelästi ja aamu koittaa nopeasti. Saavuimme aamu seitsemältä Pietariin, mutta tällä kertaa aikaa ei ollut venäläiseen banjaan. Niimpä suuntasimme juna-asemalta toiselle kätevästi metrolla. Metrokartasta laskimme, että erilaisia, pienempiä ja isompia, juna-asemia Pietarissa on peräti 12. Me kyllä löysimme oikean aseman Novgorodiin lähtevälle lähijunalle, mutta lipunmyyntipistettä jouduimme hieman etsimään ja kyselemään.

Lähijunasta on vähän erilainen käsitys täällä kuin esimerkiksi Helsingissä. Matka maksoi vaivaiset alle 10 euroa, mutta kesti kuitenkin yli kolme tuntia. Matkalla ei paljon maisemat päätä huimanneet, sillä alkuun oli pimeää. Ja aamun lopulta sarastaessa huomasimme maisemien olevan aikamoista landea ja metsää. Taisimme muutenkin keskittyä enemmän junan lämpötilaan, sillä junassa oli melko viileää. Loppua kohti junan lämpötila ilmeisesti kohosi, sillä molemmat Ninan kanssa nukahdimme. Heräilimme vähän ennen junan saapumista Novgorodiin ja naureskelimme maisemia katsellessamme, että mihin sitä on taas oikein tullut lähdettyä.

Saavuttuamme kaupunkiin lähdimme etsimään hotelliamme. Hotelli oli halpa, ja sen kyllä saattoi uskoa. Hotelli taisi olla ehkä entinen nuorisokoti, jossa lattiamuovit olivat reikäisiä ja sisustus hyvin pelkistettyä. Huoneessamme oli sängyt, metallinen sairaalatyylinen tarjoilupöytä ja henkarit takeille. Olihan siellä peili ja 3 lasiakin. Olin kyllä ajatellut, että edes kunnon pyyhe olisi kuulunut varusteluun. Tai kuuluihin se, mutta se nyt sattui olemaan sellainen kasvo- tai käsipyyhe. Vessa ja suihku olivat koko kerroksen yhteiset. Haisevaan suihkuun menemistä välttelimme parhaamme mukaan. Oikeastaanhan kaikki oli suihkun osalta ihan mukavasti, tuli sentään lämmintä vettä :) Suihkuverho oli kyllä aikamoisessa homeessa.

Miten olimmekaan edes saattaneet ajatella, että mostellihuoneestamme saattaisi löytyä minibaari. Aivan harhaluuloa se ei sentään ollut, nimittäin pientä keksiliäisyyttä hyödyntäen sellaisen saimme järjestettyä, nimittäin ikkunan sisäpuolella olevalle ikkunalaudalle. Ikkunasta veti niin kovaa, että ikkunalaudalla lämpötila oli vähintäänkin sama kuin jääkaapissa. Jääkaapin ovina toimivat verhot. Ei siellä huoneessakaan kovin lämmin ollut, mutta kyllä silti ihan mukavasti nukuimme jousekkaissa sängyissämme.

Ensivaikutelmamme talvisesta Novgorodista oli varmasti samankaltainen kuin venäläisellä, joka saapuu talvella Lieksaan. Yhdet hostperheeni tuttavat olivat nimittäin shoppailumatkalla Lieksassa, mikä sai minut pidättelemään naurua. Novgorod saattoi kuitenkin jotenkuten pestä Lieksan, sillä nähtävää riitti ainakin yhdeksi illaksi ja hieman seuraavaksikin päiväksi. Olen myös vakuuttunut, että Lieksassa ei olisi ollut yhtä hyviä ravintoloita kuin Novgorodista löysimme. Koska ulkona oli hirmuisen kylmä ja nähtävyydet oli jo nähty, vietimme aikaa lämpimissä ravintoloissa. Mostelliin (hostellin ja motellin strandardit alittava versio) emme halunneet mennä, sillä siellä oli kylmää ja virikkeetöntä.

Novgorodista palatessamme tajusimme ostaa lähijunaliput opiskelijakortilla, jolloin hintaa lipulle jäi alle viisi euroa. Viisi euroa yli kolmen tunnin matkasta. Paluumatkalla meillä oli aikaa viettää yksi päivä Pietarissa. Matkan teemaan sopivasti vietimme senkin päivän lähes kokonaan eräässä ravintolassa. Pietarista takaisin Petroskoihin vievässä junassa olimme väsyneitä, mutta hilpeitä. Kanssamatkustajat saivat kuunnella meidän kaakatusta ja jatkuvaa naurua. Tästäkään matkasta etenkään tuota jälkimmäistä ei puuttunut. 

Kreml ja pulkkamäki

Erilaisia kirkkoja nähtiin yli 10, mutta yhteenkään ei päästy sisälle tutustumaan.

Hotellihuoneemme viihtyisä yhteis olohuone

Kauniit lattiatkin oli :)

Toisena päivänä meitä hemmotteli kaunis sää, mutta kylmä myöskin.

Täälläkin oli vähemmän tunnettu kahdelle jalalla keikkuva hevospatsas. Kuvassa myös joku hiippari!

Jos äiti olisi ollut tällä matkalla mukana, se olisi varmasti jo ollut hiihtämässä.

Näitä lukkoja täällä viljellään.

Tässä vähän lenkkeilymotivaatiota jokaiselle. Tekosyitä voi aina keksiä. Tämä ukkeli ei niitä keksinyt juostessaan pakkassäässä capreissa!

Arkipäivää

Kameran ulkoiluttaminen on jäänyt hieman vähäiseksi tässä viime aikoina kaikista uhoiluista huolimatta. Siksipä olen nyt ajatellut kunnostautua viimeisinä viikkoinani täällä ja oikeasti vielä ottaa niitä valokuvia. Mutta olen kuitenkin päättänyt, että kaikkia asioita en kuvaa. Mikä oikeus minulla on kuvata (minun mielestäni) hirvittävässä kunnossa olevia taloja ja arvostella sitä, miten osa ihmisistä täällä asuu. Monet heistä varmasti ovat ihan onnellisia, vaikka seinät ovatkin halkeilleet ja osa ikkunoista laudattu umpeen. Koti on koti.

Joistain asioista voisin kyllä vielä muutaman kuvan napsaistakin. Liikenneonnettomuudet: niitä näkee oikeastaan päivittäin. Muutamia kertoja olen ollut paikalla, kun sellainen on sattunut. Onneksi usein näyttää siltä, että vahingot ovat lähinnä aineellisia. Paikalliset ehkä ajavat hieman hurjempaan tyyliin kuin Suomessa olen tottunut. Lisäksi kaikissa autoissa ei ole talvirenkaita ja vaikka olisikin, ne saattavat olla ajoilta ennen Neuvostoliiton hajoamista. En tiedä onko alkoholilla osaa näihin onnettomuuksiin. Kenties, sillä vanhan viinan lemu on täällä oikeastaan jokapäiväinen tuttavuus. Onneksi se tulee kuitenkin jostain ihan muualta kuin omasta suusta!

Toisia asioita ei ihan suoranaisesti voi kaapata valokuvaan tai edes videoon. Ehkä joten kuten. Nimittäin ehkä tämä äsken mainittu vanhan viinan haju tallentuisi kuvaan ympärillä olevien ihmisten ilmeissä. Tosin en ole ihan varma reagoivatko muut ympärillä olevat ihmiset asiaan esimerkiksi bussissa - ehkä he ovat tottuneet. Kuvan keskipisteenä ei olisi suomalaistyylinen katujuoppo vaan ihan tavallisen näköinen nuori, keski-ikäinen tai vanha mies.

Kaatuilevat ihmiset ja urat autotoillä. Nämä voisin vielä kuvata. Kadut ovat täällä päin aikamoisessa kunnossa. Suomessa kun niitä uria soimataan niin tulkoot ihmiset katsastamaan tänne tilanteen. Yleensä Suomessa urat on kuitenkin sitä luokkaa, että jos on älyä ja kärsivällisyyttä tiputtaa nopeutta, on tie kutakuinkin ajokelpoinen. Täällä pienemmilä teillä autolla mennään kuin kiskoilla, sillä urat voivat helposti olla 10 senttiset. En ihmettele miksei täällä matalapohjaisia urheiluautoja ole näkynyt. Kaatuilevat ihmiset sen sijaan mönkivät suolatussa lumimömmössä ja jääkerroksen peittämillä kaduilla, joissa kuoppia on enemmän kuin satunnaisesti. Itsekin olen muutaman kerran täällä kaatuillut, Suomessa en muista juurikaan kaatuilleeni. Sääliksi käy niitä yksinäisiä vanhoja rouvia, jotka kaduilla kulkevat.

Jääpuikot. Muutama kuva näistä on jo olemassa, mutta kaikista komeimmat ovat jääneet toistaiseksi kuvaamatta. Jostain luin, että Venäjällä kuolee vuosittain 200 ihmistä tipahteleviin jääpuikkoihin. En ihmettele. Sen verran valtava maa, paljon ihmisiä, paljon lämpöä vuotavia kattoja ja suurin osa maata pakkasen vallassa. Kerta tännekin pienoiseen kaupunkiin mahtuu jääpuikkoja lähes joka rakennuksen kattojen reunoille, niin voi vain arvailla kuinka monta niitä mahtuu koko maahan. Itse kun tiedän tämän faktan, tuijottelen yläilmoihin ja kävelen mahdollisimman kaukana kattojen reunoista.

Torstai iltana suuntaamme Ninan kanssa kohti Pietaria, josta jatkamme matkaa Venäjän vanhimpaan kaupunkiin Novgorodiin!

Täällä on tänään joulu, joten hyvää Joulua vaan kaikille!

С Новым Годом! = Onnellista Uutta Vuotta!

Joulun vietto Suomessa suoritettu varsin onnistuneesti. Junamatkat välillä Petroskoi-Pietari-Helsinki suuntaan ja toiseenkin sujuivat hienosti. Tulomatkalla Suomeen tuli jopa käytyä venäläisessä banjassa heti aamutuimaan junan saavuttua Pietariin. Tätä en olisi tehnyt vaikkapa vuosi sitten, olisin nimittäin kirmannut suhteellisen suoraan toiselle juna-asemalle, josta Suomen junat lähtevät. Mutta onhan se karu totuus, että kolme tuntia kuluu nopeammin kun osan ajasta käyttää esimerkiksi banjailuun. Varsinkin kun alla on hikisessä junavaunussa huonosti nukuttu yö. Aikaa jäi kuitenkin helposti aamupalan nauttimiseen eikä seuraavaan junaankaan tullut edes kiire. Ah tätä Venäjän maan rentoutta! :)

Vuosikin on nyt vaihtunut, joten kai se on jotain kerrottava tästä venäläisten suurimmasta juhlasta eli uudesta vuodesta. Huikeat odotukset palkittiin suljetuilla ravintoloilla ja kahviloilla, tyhjillä kaduilla ja tyhjällä baarilla. Kotona olisi kyllä ollut jonkun sortin illallista, mutta ajateltiin kuitenkin viettää uutta vuotta yhdessä vaihtarikaverini Ninan kanssa. Tarkoituksena oli mennä ravintolaan syömään, mutta nehän olivatkin kaikki kiinni ja kadut kumisivat tyhjyyttään. Löysimme kuitenkin avoimen kellaribaarin. Ja kerrankin voi olla iloinen siitä, että Venäjällä kaikista baareista ja kuppiloista saa aina myös ruokaa.

Baari ja paljon asiakkaita!

Baarimikothan siinä oli vähän ihmeissään, että miten kaksi suomalaista tyttöä on eksynyt Petroskoihin ja juuri heidän baariinsa viettämään uutta vuotta. Saimme tietysti paljon huomiota osaksemme ollessamme käytänössä koko baarin ainoat asiakkaat. Baarimikkoja ja ovimiehiä baarissa kun oli töissä kuitenkin noin kymmenen. Aikamoista tuhlausta! Vuoden vaihteen lähestyessä ilmeisesti baari tarjosi meille yhdet kuoharit ja miltein samaan aikaan yksi baarimikoista tarjosi meille toiset kuoharit.

Me ja baarimikot!

Vuoden vaihtuessa kiipesimme kellarista ylös, sillä ajattelimme katsella raketteja kadulla. Kadulla, tarkemmin Petroskoin pääkadulla, ei ollut ristin sielua. Pientä pauketta kuului jostain, mutta mitään ei näkynyt. Niimpä naureskeleva ovimies kehotti meitä tulemaan takaisin kellariin. Kellarissa niitä kuohareita sitten tarjottiin vielä muutamat. Lopulta meidän haettiin istumaan työntekijöiden pöytään, jossa keskusteltiin sekavista aiheista. Yhtäkkiä (yllättäen ja pyytämättä) pyödälle minun ja Ninan eteen ilmestyi venäläiset perunasalaatit. Hyväähän se oli, joskin majoneesi ja koko salaatti oli melko lämmintä.

Pääkadun ihmisvilinää.

Tässä vaiheessa aloimme olla vakuuttuneita, että voisimme liittyä muiden suomalaisten joukkoon, jotka juhlivat toisaalla Petroskoissa. Näin päädyimme hylkäämään Kill Fish baarimme hilpeät seuralaiset. Suurista ponnisteluista huolimatta emme koskaan tavoittaneet yhtään suomalaista. Tuli siinä käytyä parin baarin portilla ja hotelli Severnajassa. Päädyimme sitten yhteen avoinna olevaan baariin ja Nina joutui jopa pakkasukon tenttiin. Meno ei ollut niin päätä huimaava, että lyhyen oleskelun jälkeen päätimme lähteä kotia kohti yhteisellä taksilla. Taksit olivat kalliita ja varattuja, joten otimme käsitaksin joka vei meidät koteihimme vallan mainiosti.

Iltahan oli mitä huikein, vaikka meille kävi juuri niin kuin ei pitänyt käydä!