Petroskoi on mun koti!

Elämä täällä on ihanaa. En osannut odottaa saapuessani tänne tai saatikka Suomessa lähtöä valmistellessani, että voisin alkaa pitää tästä paikasta näin paljon. Ei haittaa yhtään vaikka on harmaata, sataa ja tuulee. Täällä ei huomisia mietitä tai varsinkaan murehdita, mutta silti mieleen aina välillä pulpahtaa ajatus, että JO tammikuussa tämä paikka pitää hyvästellä. Haluan tänne jo nyt uudelleen. Tuntuu liian pahalta, joten siirrytään taas takaisin venäläiseen mentaliteettiin eikä mietitä kotiin paluuta vielä.

Olen muuttunut täällä henkisesti varmaan valtavasti. Tajuan sen varmaan oikeasti vasta sitten kun palaan Suomeen ja "tavallisiin" kuvioihin. Epätietoisuus lähes joka asiassa ja suunnitelmien puuttuminen eivät tee enää oloani epämukavaksi ja epävarmaksi. Voisin sanoa, että olen tottunut niihin, mutta haluan sanoa, että oikeastaan pidän siitä, ettei asioista tiedetä eikä niitä voi ennustaa. Moni tuleva asia ei murehtimalla parane, joten miksi murehtia? Miksi miettiä koko asiaa?

Ruokakin on hyvää. Olen löytänyt venäläisen taivaan - rahkan! Tämä rahka on suhteellisen kovaa ja sisältää rusinoita. Rahka on pakattu samalla tavalla kuin voi Suomessa. Paketit ovat oikeastaan aina tahmeita, sillä vähän rahkaa on valunut joistakin paketeista ulos niiden ollessa pinossa kaupan hyllyllä. Proteiinia on huikeat 14-16g/100g, joten tätä nautitaan salin jälkeen! Kotona olen tottunut rytmiin: aamulla puuroa, lounaaksi keittoa ja illalliseksi kiinteää ruokaa salaatilla. Vaikka hostäiti sitä joka kerta pävitteleekin, syön salaattini ilman smetanaa ja suolaa. Kolmas ihana asia ruokaan liittyen on kefiiri! Ilmeisesti jotain piimän tapaista (häpeäkseni on myönnettävä, etten ole koskaan maistanut piimää Suomessa) ja aivan taivaallisen herkullista. Voinko ryhtyä venäläisen rahkan ja kefiirin maahantuojaksi, jotta saan syödä niitä Suomessakin?

Kuntosali. Siellä käy vähän porukkaa ja nekin yksi tai kaksi ihmistä, jotka siellä sattuvat samaan aikaan olemaan kanssani, harrastavat mielestäni lähinnä poseerausta. Nyt kun olen siellä ehtinyt muutamia kertoja käymään, olen huomannut huvituksekseni, että esimerkiksi irtopainot löytyvät useimmiten juuri sieltä, mihin minä olen ne viime kerralla jättänyt. Saan myös ihmettyneitä katseita, kun puhisen painoja nostellessa ja hikoilen. Pukuhuonekäyttäytyminenkin eroaa hieman suomalaisesta. Ei ole ilmeisesti kovin sopivaa olla edes alusvaatteilla naisten pukuhuoneessa, vaikka olisi suihkuun menossa tai sieltä tulossa.

Vaikka olen jo kuvitellut tottuneeni venäläiseen tapaan liikkua paikasta toiseen pikkubusseilla, niin ei se aina onnistu kovin sujuvasti. Yleensä näissä minibusseissa on sivulla liukuovi ja sen lisäksi kuljettajan sivulla on myös ovi, sillä kuljettajan vieressä on pari istumapaikkaa. Eräänä päivänä sitten yritin päästä tällaisen minibussin kyytiin ja käytin ainakin 10 sekunttia aikaa avatakseni liukuoven. Ovi ei tuntunut aukeavan millään. Kokeilin kaikkia pikku nipukoita ovessa kunnes tajusin, ettei koko ovea ole edes olemassa. Tässä minibussissa olikin vain kuljettajan viereinen ovi, josta pääsi sisälle. Voi sitä häpeän ja hihityksen määrää. No, en ole täällä yrittänytkään suhtautua asioihin muuten kuin huumorilla.

Sain rakkaalta työkaveriltani tunnustusta, sillä hän valitsi blogini yhdeksi lemppareistaan. Kiitos Jouhanna!

Kaunista

Koska tämä on vastakohtien maa, teen vielä joskus postauksen "Rumaa."

Tällaisia puutaloja kaupungista löytyy. Näissä on todellista tunnelmaa.

Sääkin oli eduksi näiden talojen kuvaamisessa.

Ääninen ja ruska

Petroskoin keskustan taloja

Ennalta-arvaamaton Venäjä

Nyt on kauan kauhisteltu (noin neljä kuukautta) HIV-testi venäjällä ohi. Olin ehtinyt pohdiskella niin neulojen puhtautta kuin pelkojeni ylittämistäkin yksin ja yhdessä muiden vaihtareiden kanssa. Lopulta tänään aamulla olimme sopineet yliopistolle tapaamisen 8:30, josta jatkaisimme matkaa yhdessä poliklinikalle. Tavan mukaan suomalaiset olivat ajoissa ja venäläinen "oppaamme" myöhässä. Kun saavuimme poliklinikan pihaan oli järkytys aikamoinen. Harmi, ettei kehdannut ruveta räpsimään kuvia. Lamaannuskin tosin taisi olla sitä luokkaa, ettei kuvien ottamisesti olisi vapisevien käsien kanssa tullut yhtikäs mitään. Rakennus oli ulkoa ruma, rapistunut ja sijaintikin oli ehkä hieman kummallinen. Sisällä asiat eivät olleet sen paremmin: "keskeneräinen remontti" kuten suomalainen vaihtarikaverini totesi. Seinät oli kuitenkin maalattu (kotoisasti?) sairaalanvihreiksi.

Ympärilleni katsellessani kuulin taustalta jotain epäsuotuisaa. Nimittäin klinikan aukioloajat olivat kansainvälisille asiakkaille muuttuneet juuri tänään siten, että olisimme päässeet testeihin vasta kahden tunnin kuluttua. Näin voi käydä vain Venäjällä. Kuitenkin yllättävän vähällä vatvomisella ja selvitettelyllä pääsimme testeihin melko pian. Ensin kuitenkin nimemme kirjoitettiin passeista jonkinlaiseen vihkoon, johon tuloksetkin sitten kirjataan. Lisäksi saimme laput, joissa luki otettavan verikokeen nimi. Lappujen kirjoittamiseen käytettiin muinaista kopioarkkia. En tiedä kyseisen mustan paperin nimeä, koska sitä ei ole taidettu Suomessa käyttää minun syntymäni jälkeen. Seuraavaksi verikoe maksettin (noin 22 euroa) ja saimme jopa kuitit - toki pienen väännön jälkeen.

Sitten pääsimmekin itse asiaan. Halusin mennä verikokeeseen ensimmäisenä, jotta paniikki ei ehtisi liiemmin kasvaa. Hoitaja oli ystävällinen ja kyseli varmasti jotain ystävällisiä kysymyksiä, joita en ymmärtänyt. Tarkoitukseni oli katsoa tarkasti ovatko neulat puhtaissa avaamattomissa paketeissa vai eivät. Mutta eihän siitä katsomisesta mitään tullut, kun kaikki oli niin pelottavaa, että silmät meni automaattisesti kiinni. Verta otettiin suuren suuri putkilollinen. Kokeen jälkeen minulle tuli melko pian hyvin heikko olo, mutta olo kohentui kun istuin penkillä noin vartin. Tsekkiläinen vaihtari tunsi olonsa niin heikoksi, että joutui palaamaan takaisin näytteenottohuoneeseen, jotta pääsi pitkäkseen.

Huh mikä reissu, mutta nyt se on viimein ohi! Olo on suuhteellisen iloinen ja helpottunut, sillä loppuen lopuksi tästäkin koetuksesta selvittiin. Vaihtarikaverini oli uskaltanut katsoa tarkemmin, että neulatkin taisivat olla avaamattomissa paketeissa ennen käyttöön ottoa. Testin tuloksen arvaankin jo, sillä HIV-testin joutui jo kertaalleen tekemään kotimaassa saadakseen oikeanlaisen viisumin. Mutta kuten maahanmuuttovirastossa sanottiin "oman turvallisuutenne vuoksi" se tehtiin nyt uudelleen.

Koettelemuksen jälkeen varsinkin kun olo oli hieman heikko maistui kuuma kakao ja toasti. Kuuma kakao on venäjäksi kuumaa suklaata kuten englanniksikin. Tilaamani kakao toden totta oli kuumaa suklaata. Heheh, kyllä tekikin hyvää verikokeen jälkeen kaksi desilitraa sulatettua suklaata. Terveyspuolesta en ole ihan varma. Ihanaa täällä on se, ettei verikokeen jälkeen (niinkuin ei yleensä muulloinkaan) ollut minnekään kiire ja istuimme kahvilassa kaksi ja puoli tuntia.

Vuorokausirytmi täällä maassa on erilainen kuin Suomessa. Täällä valvotaan myöhään ja vastapainoksi kouluun tai töihin mennään aamulla vasta 10-12 aikoihin. Paikallinen rytmi on sopii minulle paremmin kuin suomalainen, sillä olen aamu-uninen. Voi kuinka olikaan vaikeaa herätä tänään tähän rytmiin tottuneena niinkin aikaisin kuin 7:30. Ensimmäisenä ajatuksena päähäni pahamahti herätyskellon soidessa, että kuka hullu herää tähän aikaan?! Ja toisena ajatuksena: tänään haluan nukkua! Sain kuitenkin taisteltua itseni sängystä ylös, vaikka uni olisi tosiaan vielä maittanut kaatosateen piiskatessa ikkunaan. Tietysti olisin voinut nukkua vielä hetken, sillä olihan se arvattavissa, että joku myöhästyy kuitenkin.

Melkein mikään ei Venäjällä hoidu aivan sormia napsauttamalla. Eilen yritimme venäläisen kaverini kanssa mennä kuntosalille, mutta yritys epäonnistui venäläisestä apuristani huolimatta. Kun lopulta löysimme kyseisen kuntosalin erään rakennuksen kellarista, meille selvisi, ettei kuntosalille voi ostaa kertalippua. Vaihtoehtoina olivat kuukausilippu tietyllä käyntikertamäärällä tai puolen vuoden kortti. Pääsin kuitenkin katsomaan salia, että voin ainakin olla varma, että se on todella olemassa! Olisin sitten ostanut sen puolen vuoden kortin, mutta eihän siellä tietenkään mikään maksukortti käynyt. Enkä ollut ymmärtänyt varata moista summaa käteistä rahaa mukaani, tyhmä kun olen. Olisihan minun jo pitänyt osata uumoilla jotakin tämän tapaista.

Asuminen täällä kasvattaa pitkää pinnaa, sillä kaikki asiat saa selvitellä aivan itse. Vielä on paljon epäselvää, vaikka monia asia onkin jo selvinnyt. En esimerkiksi tiedä, tuleeko minun osallistua tentteihin vaihtoperiodini päättyessä tammikuussa. Kolmesta lähteestä olen nyt tätä asiaa kysellyt ja aina saanut eri vastauksen. Ehkä voin valita sen vastauksen, joka minulle parhaiten sopii? :D Venäläiset ovat kuulemma todella kovia lunttaamaan eli jos joudun venäjän kielisiin tentteihin, otan samat keinot käyttöön!

Mutta silti kaikesta huolimatta, en voisi kuvitellakaan tulevani täältä nyt pois. Täällä elämä on mukavan ennalta-arvaamatonta! :)

Kaunis Petroskoi

Eilen tein kävelylenkin aurinkoisessa syyspäivässä ja tänään iltahämärissä. Nyt en enää vilkuile joka suuntaan pelokkaana kävellessäni pimeään aikaan. Tuntuu mukavalta osata olla täällä kaupungissa kuin kotonaan. Eilen ja tänään ajattelin ensimmäistä kertaa, että täällä on oikeastaan aika kaunista. Rumakin voi olla kaunista, sillä siinä on tietynlaista tunnelmaa. En ole nähnyt Petroskoita kesällä, mutta olen varma, että kaupunki on kauneimmillaan juuri syksyllä. Vesilätäköt ja keltaiset lehdet kaduilla, harmaat sadetta enteilevät pilvet taivaalla ja hyinen tuuli sopivat kaupungin muuhun olemukseen erinomaisesti. Olen alkanut pitää tästä paikasta. Tämä paikka on nyt minun koti.

Kotoisaa tunnetta lisää ne ihanat ja hullut ihmiset, joihin olen täällä tutustunut. Kuinka hauskaa voi olla baari-illan jälkeisenä lauantai (aamu)päivänä syödä pizzaa ravintolassa noin kolme tuntia. Kahviloita ja ravintoloita täällä on todella paljon. Niissä on myös niin halpaa, että ei paljoa kirpaise käydä kavereiden kanssa teellä tai lounaalla kesken päivän.

Laitan nyt muutamia kuvia viimeisimmältä viikolta, koska kirjoittaminen alkoi yhtäkkiä laiskottaa.

Minä ja suomalainen vaihtarikaverini Nina

Ekan baari-illan tulos: 4 mansikka margaritaa?

Pizzassa oli vähän liikaa juustoa, vaikka nimenomaan pyysin vähemmän!

Yritettiin pelata tätä suomalais-birttiläis voimin. Jaksoimme pelata yhden kierroksen.

Hiljainen, syksyinen Äänisen ranta

Kauniisti valaistu syksyinen puisto, jolle kamerani ei osannut tehdä oikeutta.

Naapurin kerrosrivitalo näyttääkin kauniilta pimeällä.

Kuivattu hauki haisee!

Ikimuistoinen viikonloppu Huskytilan "mökillä" takana! Mökkeily viikonloppu oli niin eeppinen, että kaikkia niitä fiiliksiä on vaikea pukea sanoiksi. Tämä täytyy kokea itse! Yritän kuitenkin parhaani mukaan kuvailla ja kertoa viikonlopusta tsekkiläis-suomalais-brittiläis seurassa.

Aloitimme matkamme suuresta ruokakaupasta, jossa keräsimme kärryihin kaiken tarpeellisen vessapaperista kuivattuun haukeen. Kyllä, kuivattuun haukeen. Tarkoituksenamme oli tehdä mökin keittiössä spagetti bolognesea, vaikka ihan täyttä varmuutta koko keittiön olemassa olosta ei ollutkaan. Brittiläiset pojat ottivat kärryihin myös suuret kasat rahkaa, joka täällä on hyvin rasvaista ja koostumukseltaan rakeista. Творог.

Kauppareissun jälkeen suuntasimme kohti linja-autoasemaa, josta lähdimme bussilla kohti "mökkiä". En edelleenkään muista määränpäämme nimeä, joka sijaitsi noin 30 kilometrin päässä Petroskoista. Matkalla katselin bussin ikkunoista maisemia, ja tuntui hassulta yhtäkkiä ymmärtää, että asun nyt tällaisessa maassa. Tässä ihan Suomen vieressä, mutta niin kovin erinäköisiä ovat pienet kylät ja tehdasalueet. Pienet kylät muodustuvat puisista usein hyvin ränsistyneistä ja vinoista talorakennelmista. Tehdasalueita katsellessa ei voi olla aivan varma, onko tehdas vielä toiminnassa vai ei.

Jäimme bussista pois pienessä kylässä käytännössä katsoen keskellä ei-mitään. Siinä sitten vartin ihmeteltyämme ja soiteltuamme majapaikan omistajille meitä saapui noutamaan Huskytilan asukas Kolja. Tilanne oli huvittava, koska kukaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ja sitten saapui Kolja letti liehuen maastokuosiin verhoutuneena mutaiset saappaat jalassaan. Vähän kuin jostain surkeasta kauhuelokuvasta.

Pitkältä tuntuneen kävelymatkan jälkeen (olimme jääneet pois väärällä pysäkillä) saavuimme majapaikkaamme. Luulimme siis vuokranneemme oman mökin, mutta olimmekin vuokranneet huoneita talosta, jossa asui perhe ja muita sekalaisia henkilöitä. Pienen järkytyksen jälkeen söimme rahkaa hammastikuilla, koska lusikoita ei tuntunut löytyvän. Onneksi kuitenkin tsekkiläinen vahvistuksemme pian bongasi rahkalopoille lusikat. Tällöin meitä ei vielä keittiöön päästetty, joten pasta bolognesen valmistaminen siirtyi myöhemmäksi.

Brittiläiset tytöt ja pojat olivat erityisen kiinnostuneita kokeilemaan kalastusta läheisellä joella. Olimme olettaneet nettisivujen perusteella, että joki on mökin vieressä ja sauna joen rannalla. Mutta kuten jo tiedämme, täällä ei kannata turhaan olettaa, että kaikki olisi niin kuin itse olet kuvitellut. Ennakkopaineita asioille ei kannata asettaa ja kaikki positiivinen on siten vain ylimääräistä plussaa! Joki oli kuitenkin olemassa, mutta sen rannalle täytyi kulkea metsän läpi vievää polkua pitkin noin kymmenisen minuuttia.

En muistanutkaan, että kalastus voi olla niin huvittavaa. Brittiläiset olivat vaikeuksissa niin kokoon pakattujen vapojen, kelojen, siimojen kuin matojenkin kanssa. Minut ja suomalainen vaihtarikaverini Nina leimattiin varmasti ammattilaiskalastajiksi, sillä tiesimme miten onkien kanssa menetellään. Tämän touhun katseleminen ja kalastuksessa avustaminen oli niin hauskaa, että nauroin lähes tulkoon vedet silmissä useaan otteeseen. Saalistakin tuli: pari pientä sinttiä, mutaiset aurinkolasit ja erään epäonnisen kalastajan kuivalta maalta kyytiin otettu, joessa kasteltu ja sieltä sitten kalastettu oma pipo.

Kalastuksesta (ja liiasta nauramisesta) nälkiintyneinä palasimme majataloon laittamaan spagettia. Saimme perheen keittiön lainaan, tottakai lisämaksua vastaan. Ruokaa laittaessamme saapui Sergei kultahampaat välkkyen esittelemään meille venäläsiä alkoholijuomia. Ei varmaan ole yllätys, että näistäkin maksu perittiin seuraavana päivänä majoitusta maksettaessa. Naisille tarjottiin vain jonkinlaista likööriä, mutta seurueen miehet laitettiin maistamaan tai maistelemaan 96 prosenttista alkoholia. Sergei, tämä noin 60+ vuotias majatalon juomamies, demonstroi meille tätä Bon Aqua pullossa säilytettävää kuningasjuomaansa sytyttämällä tipan alkoholia tuleen. Demonstraatio oli ihan vaikuttava ja puiseen pöytään jäi siitä muistoksi hiiltynyt läntti.

Saunomaan en ollut täällä päässyt ennen mökkireissua, joten sitä odotin innolla. Pieniä ongelmia oli saunankin kanssa, sillä saimme kysellä valehtematta ainakin kymmenen kertaa, että milloin pääsemme saunomaan. Jossain vaiheessa iltaa aloin olla vakuuttunut, ettei saunaa ole edes olemassa. Sauna kuitenkin oli kuin olikin olemassa. Viivyttelystä oli ehkä hyötyäkin, sillä tänä aikana ehdimme Ninan kanssa vakuutella ja rauhoitella epäileväisesti saunaan suhtautuvia vaihtarikavereitamme. Eniten heitä ihmetytti miten saunaan "pukeudutaan". Lopulta sitten pääsimme saunomaan ja vihtomaan! Taisi muutkin kuin me suomalaiset olla riemuissaan tästä saunakokemuksesta.

Mökkireissu oli kyllä kaiken kaikkiaan mahtava! Seuraavia reissuja odotellessa.

Kolja

Kauhistuttava "husky"tarha

Todellisia kalamiehiä ja -naisia