Sydän

Viimeinen viikko ennen joulua ja kotikäyntiä on pyhitetty rakkaille vaihtariystävälleni tai oikeastaan enemmänkin vaihtarikaveriperheelleni tai ihan vaan perheelle. Pitäisikö sitä nyt sitten kirjoittaa henkeviä siitä, miten kummallista elämä on? Olet elänyt elämääsi jo vuosia, kun kaikkien tapahtumien ja sattumien ketjun kautta päädyt samaan kaupunkiin vaihto-opiskelijaksi maailman mahtavimpien tyyppien kanssa. Tutustutte ja teistä tulee hyviä ystäviä. Ja yhtäkkiä huomaatkin, että onkin aika hyvästellä. Keskiviikkoiltana heilutan hyvästit perheen brittiosiolle, kun juna lähtee Petroskoin aseman laiturilta. Surullista, mutta lohduttavaa on se, että kaikki mahtavat muistot ovat pysyviä.

Ja onneksi suunnitelmat eivät lopu tähän vaan ainakin neljä seuraavaa tapaamista meidän vaihtariperheen kanssa on jo sovittu eri puolille maailmaa! Ja kai tässä lähdössä on ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin itsekin pääsen käymään kotiin, ja siellä odottaa nyt maininnan ansaitsevat Äiti, Isi, Velikulta, maailman parhaat ystävät Sini ja Katri, muut ihanat ystävät ja sukulaiset.

Laitanpa vielä muutaman kuvan perheeni jäsenistä!

Osalla takana 25 tunnin junamatka, mutta väsy ei paina kun on parhaassa seurassa!

Murmanskin unelmatiimi!

Punapaitainen Kolja ei varsinaisesti kuulu perheeseemme...

Tämä näky enteilee ilmeisesti kotikäyntiä tai ehkä lapin matkaa?