Moneen asiaan on täällä ollut totuttelemista. Nyt yritän totutella ajatukseen alati vaihtelevasta lukujärjestyksestä. Joka viikon lukujärjestys näyttää erilaiselta, sillä luentojen ajat ja paikat vaihtelevat koulun seinällä olevien sekavien papereiden mukaisesti. Tämä voi olla ahdistavaa, hankalaa ja monimutkaista tai sitten voi tyytyä ajattelemaan, että vaihtelu virkistää. Vielä kun keksisin, miten sovin venäjän kielen luennoille kiinteät ajat niin, ettei ne estäisi muuta opiskelua tai muu opiskelu niitä. Hyvin hyvin hankalaa! Tämä vaihtelu saattaa tarkoittaa myös lauantai koulupäiviä, mutta maassa maan tavalla. Kyllä tähänkin tottuu. Onneksi tähän asti ihanat luokkakaverini ovat pitäneet huolta siitä, että olen ajantasalla lukujärjestyksen kanssa.
Byrokratia on toinen asia, johon olen joutunut totuttelemaan. Kaikkien vaihto-ohjelmaan liittyvien papereiden täyttäminen, allekirjoitusten saaminen ja leimojen kerjääminen ei ole sujunut kovin soljuvasti. Samoja papereita on saanut tyrkyttää samoille ja eri ihmisille useaan kertaan ennen kun lopulta jotain tapahtuu. Vielä on muutaman vaihtopaperin kohtalo vähän auki, mutta eiköhän ne saada hoidettua. Paperijutut siis kangertelevat ja hoituvat hitaasti, mutta ei niin varmasti. Kauhulla odotan pidennetyn viisumin hakua HIV-testeineen päivineen.
Rahan nostaminen pankkiautomaateista on sekin hieman hankalaa. Ensinnäkin suurin osa kaupungin automaateista toimii vain venäläisellä kortilla. Tätä tietoa ei kuitenkaan ilmoiteta automaatilla vaan sen saa selville kokeilemalla. Ehdin kokeilla neljää automaattia ennen kuin löysin ensimmäisen, joka olisi ilmeisesti toiminut myös minun kortillani. Rahat jäi kuitenkin nostamatta, sillä tältä automaatilta olisi voinut nostaa vain pienen määrän rahaa kerraa. Eikä siinä taas ole mitään järkeä, koska rahan nostaminen maksaa täällä kohtuullisen paljon. Viidennellä automaatilla asiat olivat jo hieman paremmin, joten tähän hätään nostin rahat sieltä. Mutta en edelleenkään tiedä mistä ja miten nostaisin tarvittavat rahamäärät esimerkiksi kuukauden vuokraan.
"Mummon" kanssa on sujunut hyvin, pienistä ennakkoluuloistani huolimatta. Hän puhuu minulle paljon venäjää ja nyt usein jo tiedän, että mistä aiheesta keskustellaan. Tai lähinnä hän puhuu ja minä nyökyttelen. Olen kuitenkin parin päivän aikana alkanut "jutella" hänelle sanakirjan kanssa, mikä on minulle erinomaista harjoitusta. Mummon kanssa asumiseen liittyy eräs toinenkin seikka, sillä tiedättehän te mummot. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin riittävästi. Olenkin nyt viime päivinä yrittänyt opetella seuraavanlaisia repliikkejä: "Kiitos, olen jo kylläinen" "Vähemmän kiitos" "Vain vähän kiitos" ja "Kiitos, mutta olen jo syönyt". Tämä ruoan paljous liittyy varmasti sekä tavallisen mummojen syöttämiskulttuurin että vieraanvaraisuuteen. Nälkä ei ole ollut.
Koska hostäitini lähti ulkomaille, on kissalla hyvin ilmeisesti kova ikävä. Tämän olen päätellyt jatkuvasta naukumisesta päivin ja öin sekä muusta protestoinnin omaisesta toiminnasta. Vähän on väsy minulle päivisin, kun unet jäävät katkonaisiksi kissan vaeltelun ja naukumisen takia. Usein kisumisu kuitenkin rauhoittuu noin neljän aikoihin aamulla ja käy nukkumaan minun sänkyyn. En voi olla sille vihainen, koska se on niin söpö.
Ihan vain sivuhuomiona vielä pari juttua. Venäläiset on parempia kävelemään korkeilla (piikki)korkkareilla (ja varmaan matalammillakin) kuin suomalaiset. Voi johtua siitä, että harjoitus tekee mestarin. Harjoitus tekee mestarin ehkä myös teen juomisessa. Teetä lipitetään ihan vähintään viisi kertaa päivässä muutamia mukillisia. Itse yritän tottakai opetella molempia taitoja sulautuakseni joukkoon!
Byrokratia on toinen asia, johon olen joutunut totuttelemaan. Kaikkien vaihto-ohjelmaan liittyvien papereiden täyttäminen, allekirjoitusten saaminen ja leimojen kerjääminen ei ole sujunut kovin soljuvasti. Samoja papereita on saanut tyrkyttää samoille ja eri ihmisille useaan kertaan ennen kun lopulta jotain tapahtuu. Vielä on muutaman vaihtopaperin kohtalo vähän auki, mutta eiköhän ne saada hoidettua. Paperijutut siis kangertelevat ja hoituvat hitaasti, mutta ei niin varmasti. Kauhulla odotan pidennetyn viisumin hakua HIV-testeineen päivineen.
Rahan nostaminen pankkiautomaateista on sekin hieman hankalaa. Ensinnäkin suurin osa kaupungin automaateista toimii vain venäläisellä kortilla. Tätä tietoa ei kuitenkaan ilmoiteta automaatilla vaan sen saa selville kokeilemalla. Ehdin kokeilla neljää automaattia ennen kuin löysin ensimmäisen, joka olisi ilmeisesti toiminut myös minun kortillani. Rahat jäi kuitenkin nostamatta, sillä tältä automaatilta olisi voinut nostaa vain pienen määrän rahaa kerraa. Eikä siinä taas ole mitään järkeä, koska rahan nostaminen maksaa täällä kohtuullisen paljon. Viidennellä automaatilla asiat olivat jo hieman paremmin, joten tähän hätään nostin rahat sieltä. Mutta en edelleenkään tiedä mistä ja miten nostaisin tarvittavat rahamäärät esimerkiksi kuukauden vuokraan.
"Mummon" kanssa on sujunut hyvin, pienistä ennakkoluuloistani huolimatta. Hän puhuu minulle paljon venäjää ja nyt usein jo tiedän, että mistä aiheesta keskustellaan. Tai lähinnä hän puhuu ja minä nyökyttelen. Olen kuitenkin parin päivän aikana alkanut "jutella" hänelle sanakirjan kanssa, mikä on minulle erinomaista harjoitusta. Mummon kanssa asumiseen liittyy eräs toinenkin seikka, sillä tiedättehän te mummot. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin riittävästi. Olenkin nyt viime päivinä yrittänyt opetella seuraavanlaisia repliikkejä: "Kiitos, olen jo kylläinen" "Vähemmän kiitos" "Vain vähän kiitos" ja "Kiitos, mutta olen jo syönyt". Tämä ruoan paljous liittyy varmasti sekä tavallisen mummojen syöttämiskulttuurin että vieraanvaraisuuteen. Nälkä ei ole ollut.
Koska hostäitini lähti ulkomaille, on kissalla hyvin ilmeisesti kova ikävä. Tämän olen päätellyt jatkuvasta naukumisesta päivin ja öin sekä muusta protestoinnin omaisesta toiminnasta. Vähän on väsy minulle päivisin, kun unet jäävät katkonaisiksi kissan vaeltelun ja naukumisen takia. Usein kisumisu kuitenkin rauhoittuu noin neljän aikoihin aamulla ja käy nukkumaan minun sänkyyn. En voi olla sille vihainen, koska se on niin söpö.
Ihan vain sivuhuomiona vielä pari juttua. Venäläiset on parempia kävelemään korkeilla (piikki)korkkareilla (ja varmaan matalammillakin) kuin suomalaiset. Voi johtua siitä, että harjoitus tekee mestarin. Harjoitus tekee mestarin ehkä myös teen juomisessa. Teetä lipitetään ihan vähintään viisi kertaa päivässä muutamia mukillisia. Itse yritän tottakai opetella molempia taitoja sulautuakseni joukkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti