Hökkelikylän mutaiset tiet

Ruokaelämykset jatkuvat! Kanat ehdittiin laskujeni mukaan lämmittää 5 kertaa, mutta nyt ne on syöty loppuun. Olen huomannut myös, että täällä ei metallipurkeissa olevia säilykkeitä siirretä muovipurkkiin avaamisen jälkeen. Yhtenä iltana minulle tehtiin ruoaksi seuraanvanlainen sekoitus: tuorejuustoa, smetanaa, maitoa ja sokeria. Maistui sekin vähän kummalliselle niinkuin melkein kaikki. Erehdyin harmikseni kurkkaamaan täällä jääkaappiin. Siellä oli kaikenmaailman kippoja ja kulhoja täynnä erilaisia liemiä ja ruokia - hajukin oli sen mukainen. Parveke on täynnä kaikenmaailman säilykkeitä, joita tuo hostnainen täällä valmistaa. On suolakurkkuja, hilloja, mehuja ja marinoituja sieniä sekä paprikoita. Jano on myös kova, koska kaikissa ruuissa on todellatodella paljon suolaa. Janoon ei täällä vesikään auto, sillä jopa perheen suosima pullovesi on suolaista. Ihan naurattaa, kun aina ruokapöydässä minulta kysytään haluanko lisää suolaa. Vielä näillä ravinnoilla on kuitenkin iloisesti porskutettu eteenpäin!

Sunnuntaina tapasin kaksi muuta suomalaista, joista toinen on täällä myös vaihtarina ja toinen työharjoittelussa. Tutustuimme myös englantilaiseen vaihtariin, joka on muuten asunut Klaukkalassakin! Maailma on pieni. Täällä tuntuu siltä, että kaikki länsimaalaiset ovat ystäviä ja suomalaiset sydänystäviä. Porukassa ehdimme jo vähän miettiä mahdollisia matkoja Kisin saarelle, Pietariin, Moskovaan ja jopa Murmanskiin. Matkojen suunnittelu on ehkä siitä syystä kovin mukavaa, ettei kukaan meistä pidä tätä kaupunkia kovin kauniina.

Julkiset kulkuneuvot on täällä hieman erilaisia kuin Suomessa. Ensinnäkin julkisia on kolmen laisia: autobusseja, johdinautoja ja pikkubusseja. Kyytiin noustessa ei makseta mitään. Jos sattuu olemaan viimeinen kyytiin nousija, pitää ovi sulkea perässä. Jos oven unohtaa sulkea, auto jatkaa matkaa ovi auki. Kun autosta haluaa ulos, se pitää ilmoittaa kuskille ja lähtiessä maksaa. Ensimmäinen kerta yksin julkisessa kulkuneuvossa on nyt ohi, huh mikä helpotus! Ensimmäisinä päivinä ei tarvinnut julkisia kokeilla, kiitos siitä hostveljenpojalle, joka on kuljettanut minua kaikkialle kauhealla Ladallaan.

Ortodoksinen sunnuntaikirkkokin tuli koettua sunnuntaina. Ensimmäinen tunti kirkossa laulettiin lauluja ja niitä oli ihan mukavaa kuunnella. Toinen tunti kuunneltiin pastorin saarnaa. Koska saarna oli venäjäksi, en ymmärtänyt oikeastaan mitään, koska raamattusanasto ei ole hallussa kovin mainiosti. Onneksi kirkossa vieressäni istui kaksi noin 80 vuotiasta naista, jotka käänsivät saarnaa joiltain osin karjalan kielelle. Olipa huvittavaa kuunnella sellaista suomen kieltä, miltä se on varmasti täällä Karjalassa kuullostanut vuosikymmeniä sitten. Välähdys menneisyydestä. Se oli niin huvittavaa, että nauratti, mutta olisi toki ollut epäkohteliasta nauraa näille kilteille mummoille, jotka hyvää hyvyyttään koittivat minulle saarnaa tulkata. Nämä karjalamummot kutsuivat minut kyläilemään luokseen.

Maanantaina oli ensimmäinen koulupäivä eli tutustumista yliopistoon. Valtion yliopisto ei tarjoa vessoissaan paperia, muovirengasta, kansia tai muitakaan ylellisyyksiä jopa lukko vessan ovessa voi olla liikaa vaadittu. Kursseja suunnitellessa minulle selvisi, että olen ensimmäinen vaihto-oppilas, joka on ikinä osallistunut lakikursseille. Lakitiedekunta sijaitsee kaupungin laidalla eikä sinne mene julkisia kotoani, joten minun täytyy kävellä sinne hökkelikylän keskelle pieniä hiekkateitä ja kujia pitkin! Itse tiedekunnasta ja sen naapurustosta on vielä laitettava kuvia tänne. Kuvat ovat vielä jääneet ottamatta, sillä en ole toistaiseksi uskaltanut pysähtyä valokuvaamaan hökkeleiden ja kulkukoirien keskelle.

Tiistaina minulla oli ensimmäinnen oikea luento: Labour Law. Ensimmäinen kävelymatka tiedekunnalle ei sujunut mutkitta, sillä eksyin hökkelikylän mutaisille teille. Onneksi olen tavan mukaan hyvissä ajoin liikenteessä, joten en myöhästynyt luennolta. Opetus oli hyvin erilaista. Oppilaat esimerkiksi kirjoittavat muistiinpanot opettajan sanelun mukaisesti paperille. Koko luento oli venäjäksi, joten itse en joutunut kirjoittamaan mitään vaan yritin kuunnella ja ymmärtää jotain. Ymmärsinkin sanan sieltä ja sanan täältä, lupaava alku siis. Opetuksen seuraamista häiritsi lievästi myös luokkahuoneen lämpötila, joka oli  suunnilleen sama kuin ulkolämpötila eli noin 12 astetta. Kuulemma lämmitykset laitetaan päälle lokakuun puolessa välissä ja tähän aikaan vuodesta kaikkia palelee. Kun lämmitykset sitten lopulta kytketään päälle, kaikki hikoilevat kuumuudessa.

Onneksi neljä tuntisen jäätävän luennon välitunneilla paikalliset opiskelijat halusivat innokkaina tutustua minuun. Moni oli innokas näyttämään minulle kaupunkia tai pitämään muuten seuraa. :) Heti tänään menenkin muutaman ryhmäläiseni kanssa kahville asuinpaikkani läheiseen kahvilaan. Yksi ryhmäläiseni asuu lähellä minun asuntoani, joten hän lupasi huomenna näyttää helpoimman reitin tiedekunnalla, etten taas eksy. Ainakin tähän mennessä tapaamani venäläiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja avuliaita joitakin ynseitä tarjoilijoita lukuun ottamatta.

Koska venäjän kielen superkallis teho-opetus (20h/viikko) ei ole vielä alkanut, olen opetellut uusia asioita sanakirjan avulla. Host-perheestäni on varmasti hupaisaa kun koitan ääntää sanakirjan avulla kasaamiani lauseita. He kyllä korjaavat ahkerasti virheitäni ja varmasti jotain olenkin jo oppinut. Olen iloinen siitä, että he jaksavat kuunnella änkytystäni koskaan minua keskeyttämättä. Odotan kuitenkin kovasti venäjän opetuksen alkamista, sillä kun kieli sujuu paremmin hoituu myös kaikki asiat helpommin.