Petroskoi on mun koti!

Elämä täällä on ihanaa. En osannut odottaa saapuessani tänne tai saatikka Suomessa lähtöä valmistellessani, että voisin alkaa pitää tästä paikasta näin paljon. Ei haittaa yhtään vaikka on harmaata, sataa ja tuulee. Täällä ei huomisia mietitä tai varsinkaan murehdita, mutta silti mieleen aina välillä pulpahtaa ajatus, että JO tammikuussa tämä paikka pitää hyvästellä. Haluan tänne jo nyt uudelleen. Tuntuu liian pahalta, joten siirrytään taas takaisin venäläiseen mentaliteettiin eikä mietitä kotiin paluuta vielä.

Olen muuttunut täällä henkisesti varmaan valtavasti. Tajuan sen varmaan oikeasti vasta sitten kun palaan Suomeen ja "tavallisiin" kuvioihin. Epätietoisuus lähes joka asiassa ja suunnitelmien puuttuminen eivät tee enää oloani epämukavaksi ja epävarmaksi. Voisin sanoa, että olen tottunut niihin, mutta haluan sanoa, että oikeastaan pidän siitä, ettei asioista tiedetä eikä niitä voi ennustaa. Moni tuleva asia ei murehtimalla parane, joten miksi murehtia? Miksi miettiä koko asiaa?

Ruokakin on hyvää. Olen löytänyt venäläisen taivaan - rahkan! Tämä rahka on suhteellisen kovaa ja sisältää rusinoita. Rahka on pakattu samalla tavalla kuin voi Suomessa. Paketit ovat oikeastaan aina tahmeita, sillä vähän rahkaa on valunut joistakin paketeista ulos niiden ollessa pinossa kaupan hyllyllä. Proteiinia on huikeat 14-16g/100g, joten tätä nautitaan salin jälkeen! Kotona olen tottunut rytmiin: aamulla puuroa, lounaaksi keittoa ja illalliseksi kiinteää ruokaa salaatilla. Vaikka hostäiti sitä joka kerta pävitteleekin, syön salaattini ilman smetanaa ja suolaa. Kolmas ihana asia ruokaan liittyen on kefiiri! Ilmeisesti jotain piimän tapaista (häpeäkseni on myönnettävä, etten ole koskaan maistanut piimää Suomessa) ja aivan taivaallisen herkullista. Voinko ryhtyä venäläisen rahkan ja kefiirin maahantuojaksi, jotta saan syödä niitä Suomessakin?

Kuntosali. Siellä käy vähän porukkaa ja nekin yksi tai kaksi ihmistä, jotka siellä sattuvat samaan aikaan olemaan kanssani, harrastavat mielestäni lähinnä poseerausta. Nyt kun olen siellä ehtinyt muutamia kertoja käymään, olen huomannut huvituksekseni, että esimerkiksi irtopainot löytyvät useimmiten juuri sieltä, mihin minä olen ne viime kerralla jättänyt. Saan myös ihmettyneitä katseita, kun puhisen painoja nostellessa ja hikoilen. Pukuhuonekäyttäytyminenkin eroaa hieman suomalaisesta. Ei ole ilmeisesti kovin sopivaa olla edes alusvaatteilla naisten pukuhuoneessa, vaikka olisi suihkuun menossa tai sieltä tulossa.

Vaikka olen jo kuvitellut tottuneeni venäläiseen tapaan liikkua paikasta toiseen pikkubusseilla, niin ei se aina onnistu kovin sujuvasti. Yleensä näissä minibusseissa on sivulla liukuovi ja sen lisäksi kuljettajan sivulla on myös ovi, sillä kuljettajan vieressä on pari istumapaikkaa. Eräänä päivänä sitten yritin päästä tällaisen minibussin kyytiin ja käytin ainakin 10 sekunttia aikaa avatakseni liukuoven. Ovi ei tuntunut aukeavan millään. Kokeilin kaikkia pikku nipukoita ovessa kunnes tajusin, ettei koko ovea ole edes olemassa. Tässä minibussissa olikin vain kuljettajan viereinen ovi, josta pääsi sisälle. Voi sitä häpeän ja hihityksen määrää. No, en ole täällä yrittänytkään suhtautua asioihin muuten kuin huumorilla.

Sain rakkaalta työkaveriltani tunnustusta, sillä hän valitsi blogini yhdeksi lemppareistaan. Kiitos Jouhanna!

Kaunista

Koska tämä on vastakohtien maa, teen vielä joskus postauksen "Rumaa."

Tällaisia puutaloja kaupungista löytyy. Näissä on todellista tunnelmaa.

Sääkin oli eduksi näiden talojen kuvaamisessa.

Ääninen ja ruska

Petroskoin keskustan taloja

Ennalta-arvaamaton Venäjä

Nyt on kauan kauhisteltu (noin neljä kuukautta) HIV-testi venäjällä ohi. Olin ehtinyt pohdiskella niin neulojen puhtautta kuin pelkojeni ylittämistäkin yksin ja yhdessä muiden vaihtareiden kanssa. Lopulta tänään aamulla olimme sopineet yliopistolle tapaamisen 8:30, josta jatkaisimme matkaa yhdessä poliklinikalle. Tavan mukaan suomalaiset olivat ajoissa ja venäläinen "oppaamme" myöhässä. Kun saavuimme poliklinikan pihaan oli järkytys aikamoinen. Harmi, ettei kehdannut ruveta räpsimään kuvia. Lamaannuskin tosin taisi olla sitä luokkaa, ettei kuvien ottamisesti olisi vapisevien käsien kanssa tullut yhtikäs mitään. Rakennus oli ulkoa ruma, rapistunut ja sijaintikin oli ehkä hieman kummallinen. Sisällä asiat eivät olleet sen paremmin: "keskeneräinen remontti" kuten suomalainen vaihtarikaverini totesi. Seinät oli kuitenkin maalattu (kotoisasti?) sairaalanvihreiksi.

Ympärilleni katsellessani kuulin taustalta jotain epäsuotuisaa. Nimittäin klinikan aukioloajat olivat kansainvälisille asiakkaille muuttuneet juuri tänään siten, että olisimme päässeet testeihin vasta kahden tunnin kuluttua. Näin voi käydä vain Venäjällä. Kuitenkin yllättävän vähällä vatvomisella ja selvitettelyllä pääsimme testeihin melko pian. Ensin kuitenkin nimemme kirjoitettiin passeista jonkinlaiseen vihkoon, johon tuloksetkin sitten kirjataan. Lisäksi saimme laput, joissa luki otettavan verikokeen nimi. Lappujen kirjoittamiseen käytettiin muinaista kopioarkkia. En tiedä kyseisen mustan paperin nimeä, koska sitä ei ole taidettu Suomessa käyttää minun syntymäni jälkeen. Seuraavaksi verikoe maksettin (noin 22 euroa) ja saimme jopa kuitit - toki pienen väännön jälkeen.

Sitten pääsimmekin itse asiaan. Halusin mennä verikokeeseen ensimmäisenä, jotta paniikki ei ehtisi liiemmin kasvaa. Hoitaja oli ystävällinen ja kyseli varmasti jotain ystävällisiä kysymyksiä, joita en ymmärtänyt. Tarkoitukseni oli katsoa tarkasti ovatko neulat puhtaissa avaamattomissa paketeissa vai eivät. Mutta eihän siitä katsomisesta mitään tullut, kun kaikki oli niin pelottavaa, että silmät meni automaattisesti kiinni. Verta otettiin suuren suuri putkilollinen. Kokeen jälkeen minulle tuli melko pian hyvin heikko olo, mutta olo kohentui kun istuin penkillä noin vartin. Tsekkiläinen vaihtari tunsi olonsa niin heikoksi, että joutui palaamaan takaisin näytteenottohuoneeseen, jotta pääsi pitkäkseen.

Huh mikä reissu, mutta nyt se on viimein ohi! Olo on suuhteellisen iloinen ja helpottunut, sillä loppuen lopuksi tästäkin koetuksesta selvittiin. Vaihtarikaverini oli uskaltanut katsoa tarkemmin, että neulatkin taisivat olla avaamattomissa paketeissa ennen käyttöön ottoa. Testin tuloksen arvaankin jo, sillä HIV-testin joutui jo kertaalleen tekemään kotimaassa saadakseen oikeanlaisen viisumin. Mutta kuten maahanmuuttovirastossa sanottiin "oman turvallisuutenne vuoksi" se tehtiin nyt uudelleen.

Koettelemuksen jälkeen varsinkin kun olo oli hieman heikko maistui kuuma kakao ja toasti. Kuuma kakao on venäjäksi kuumaa suklaata kuten englanniksikin. Tilaamani kakao toden totta oli kuumaa suklaata. Heheh, kyllä tekikin hyvää verikokeen jälkeen kaksi desilitraa sulatettua suklaata. Terveyspuolesta en ole ihan varma. Ihanaa täällä on se, ettei verikokeen jälkeen (niinkuin ei yleensä muulloinkaan) ollut minnekään kiire ja istuimme kahvilassa kaksi ja puoli tuntia.

Vuorokausirytmi täällä maassa on erilainen kuin Suomessa. Täällä valvotaan myöhään ja vastapainoksi kouluun tai töihin mennään aamulla vasta 10-12 aikoihin. Paikallinen rytmi on sopii minulle paremmin kuin suomalainen, sillä olen aamu-uninen. Voi kuinka olikaan vaikeaa herätä tänään tähän rytmiin tottuneena niinkin aikaisin kuin 7:30. Ensimmäisenä ajatuksena päähäni pahamahti herätyskellon soidessa, että kuka hullu herää tähän aikaan?! Ja toisena ajatuksena: tänään haluan nukkua! Sain kuitenkin taisteltua itseni sängystä ylös, vaikka uni olisi tosiaan vielä maittanut kaatosateen piiskatessa ikkunaan. Tietysti olisin voinut nukkua vielä hetken, sillä olihan se arvattavissa, että joku myöhästyy kuitenkin.

Melkein mikään ei Venäjällä hoidu aivan sormia napsauttamalla. Eilen yritimme venäläisen kaverini kanssa mennä kuntosalille, mutta yritys epäonnistui venäläisestä apuristani huolimatta. Kun lopulta löysimme kyseisen kuntosalin erään rakennuksen kellarista, meille selvisi, ettei kuntosalille voi ostaa kertalippua. Vaihtoehtoina olivat kuukausilippu tietyllä käyntikertamäärällä tai puolen vuoden kortti. Pääsin kuitenkin katsomaan salia, että voin ainakin olla varma, että se on todella olemassa! Olisin sitten ostanut sen puolen vuoden kortin, mutta eihän siellä tietenkään mikään maksukortti käynyt. Enkä ollut ymmärtänyt varata moista summaa käteistä rahaa mukaani, tyhmä kun olen. Olisihan minun jo pitänyt osata uumoilla jotakin tämän tapaista.

Asuminen täällä kasvattaa pitkää pinnaa, sillä kaikki asiat saa selvitellä aivan itse. Vielä on paljon epäselvää, vaikka monia asia onkin jo selvinnyt. En esimerkiksi tiedä, tuleeko minun osallistua tentteihin vaihtoperiodini päättyessä tammikuussa. Kolmesta lähteestä olen nyt tätä asiaa kysellyt ja aina saanut eri vastauksen. Ehkä voin valita sen vastauksen, joka minulle parhaiten sopii? :D Venäläiset ovat kuulemma todella kovia lunttaamaan eli jos joudun venäjän kielisiin tentteihin, otan samat keinot käyttöön!

Mutta silti kaikesta huolimatta, en voisi kuvitellakaan tulevani täältä nyt pois. Täällä elämä on mukavan ennalta-arvaamatonta! :)

Kaunis Petroskoi

Eilen tein kävelylenkin aurinkoisessa syyspäivässä ja tänään iltahämärissä. Nyt en enää vilkuile joka suuntaan pelokkaana kävellessäni pimeään aikaan. Tuntuu mukavalta osata olla täällä kaupungissa kuin kotonaan. Eilen ja tänään ajattelin ensimmäistä kertaa, että täällä on oikeastaan aika kaunista. Rumakin voi olla kaunista, sillä siinä on tietynlaista tunnelmaa. En ole nähnyt Petroskoita kesällä, mutta olen varma, että kaupunki on kauneimmillaan juuri syksyllä. Vesilätäköt ja keltaiset lehdet kaduilla, harmaat sadetta enteilevät pilvet taivaalla ja hyinen tuuli sopivat kaupungin muuhun olemukseen erinomaisesti. Olen alkanut pitää tästä paikasta. Tämä paikka on nyt minun koti.

Kotoisaa tunnetta lisää ne ihanat ja hullut ihmiset, joihin olen täällä tutustunut. Kuinka hauskaa voi olla baari-illan jälkeisenä lauantai (aamu)päivänä syödä pizzaa ravintolassa noin kolme tuntia. Kahviloita ja ravintoloita täällä on todella paljon. Niissä on myös niin halpaa, että ei paljoa kirpaise käydä kavereiden kanssa teellä tai lounaalla kesken päivän.

Laitan nyt muutamia kuvia viimeisimmältä viikolta, koska kirjoittaminen alkoi yhtäkkiä laiskottaa.

Minä ja suomalainen vaihtarikaverini Nina

Ekan baari-illan tulos: 4 mansikka margaritaa?

Pizzassa oli vähän liikaa juustoa, vaikka nimenomaan pyysin vähemmän!

Yritettiin pelata tätä suomalais-birttiläis voimin. Jaksoimme pelata yhden kierroksen.

Hiljainen, syksyinen Äänisen ranta

Kauniisti valaistu syksyinen puisto, jolle kamerani ei osannut tehdä oikeutta.

Naapurin kerrosrivitalo näyttääkin kauniilta pimeällä.

Kuivattu hauki haisee!

Ikimuistoinen viikonloppu Huskytilan "mökillä" takana! Mökkeily viikonloppu oli niin eeppinen, että kaikkia niitä fiiliksiä on vaikea pukea sanoiksi. Tämä täytyy kokea itse! Yritän kuitenkin parhaani mukaan kuvailla ja kertoa viikonlopusta tsekkiläis-suomalais-brittiläis seurassa.

Aloitimme matkamme suuresta ruokakaupasta, jossa keräsimme kärryihin kaiken tarpeellisen vessapaperista kuivattuun haukeen. Kyllä, kuivattuun haukeen. Tarkoituksenamme oli tehdä mökin keittiössä spagetti bolognesea, vaikka ihan täyttä varmuutta koko keittiön olemassa olosta ei ollutkaan. Brittiläiset pojat ottivat kärryihin myös suuret kasat rahkaa, joka täällä on hyvin rasvaista ja koostumukseltaan rakeista. Творог.

Kauppareissun jälkeen suuntasimme kohti linja-autoasemaa, josta lähdimme bussilla kohti "mökkiä". En edelleenkään muista määränpäämme nimeä, joka sijaitsi noin 30 kilometrin päässä Petroskoista. Matkalla katselin bussin ikkunoista maisemia, ja tuntui hassulta yhtäkkiä ymmärtää, että asun nyt tällaisessa maassa. Tässä ihan Suomen vieressä, mutta niin kovin erinäköisiä ovat pienet kylät ja tehdasalueet. Pienet kylät muodustuvat puisista usein hyvin ränsistyneistä ja vinoista talorakennelmista. Tehdasalueita katsellessa ei voi olla aivan varma, onko tehdas vielä toiminnassa vai ei.

Jäimme bussista pois pienessä kylässä käytännössä katsoen keskellä ei-mitään. Siinä sitten vartin ihmeteltyämme ja soiteltuamme majapaikan omistajille meitä saapui noutamaan Huskytilan asukas Kolja. Tilanne oli huvittava, koska kukaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ja sitten saapui Kolja letti liehuen maastokuosiin verhoutuneena mutaiset saappaat jalassaan. Vähän kuin jostain surkeasta kauhuelokuvasta.

Pitkältä tuntuneen kävelymatkan jälkeen (olimme jääneet pois väärällä pysäkillä) saavuimme majapaikkaamme. Luulimme siis vuokranneemme oman mökin, mutta olimmekin vuokranneet huoneita talosta, jossa asui perhe ja muita sekalaisia henkilöitä. Pienen järkytyksen jälkeen söimme rahkaa hammastikuilla, koska lusikoita ei tuntunut löytyvän. Onneksi kuitenkin tsekkiläinen vahvistuksemme pian bongasi rahkalopoille lusikat. Tällöin meitä ei vielä keittiöön päästetty, joten pasta bolognesen valmistaminen siirtyi myöhemmäksi.

Brittiläiset tytöt ja pojat olivat erityisen kiinnostuneita kokeilemaan kalastusta läheisellä joella. Olimme olettaneet nettisivujen perusteella, että joki on mökin vieressä ja sauna joen rannalla. Mutta kuten jo tiedämme, täällä ei kannata turhaan olettaa, että kaikki olisi niin kuin itse olet kuvitellut. Ennakkopaineita asioille ei kannata asettaa ja kaikki positiivinen on siten vain ylimääräistä plussaa! Joki oli kuitenkin olemassa, mutta sen rannalle täytyi kulkea metsän läpi vievää polkua pitkin noin kymmenisen minuuttia.

En muistanutkaan, että kalastus voi olla niin huvittavaa. Brittiläiset olivat vaikeuksissa niin kokoon pakattujen vapojen, kelojen, siimojen kuin matojenkin kanssa. Minut ja suomalainen vaihtarikaverini Nina leimattiin varmasti ammattilaiskalastajiksi, sillä tiesimme miten onkien kanssa menetellään. Tämän touhun katseleminen ja kalastuksessa avustaminen oli niin hauskaa, että nauroin lähes tulkoon vedet silmissä useaan otteeseen. Saalistakin tuli: pari pientä sinttiä, mutaiset aurinkolasit ja erään epäonnisen kalastajan kuivalta maalta kyytiin otettu, joessa kasteltu ja sieltä sitten kalastettu oma pipo.

Kalastuksesta (ja liiasta nauramisesta) nälkiintyneinä palasimme majataloon laittamaan spagettia. Saimme perheen keittiön lainaan, tottakai lisämaksua vastaan. Ruokaa laittaessamme saapui Sergei kultahampaat välkkyen esittelemään meille venäläsiä alkoholijuomia. Ei varmaan ole yllätys, että näistäkin maksu perittiin seuraavana päivänä majoitusta maksettaessa. Naisille tarjottiin vain jonkinlaista likööriä, mutta seurueen miehet laitettiin maistamaan tai maistelemaan 96 prosenttista alkoholia. Sergei, tämä noin 60+ vuotias majatalon juomamies, demonstroi meille tätä Bon Aqua pullossa säilytettävää kuningasjuomaansa sytyttämällä tipan alkoholia tuleen. Demonstraatio oli ihan vaikuttava ja puiseen pöytään jäi siitä muistoksi hiiltynyt läntti.

Saunomaan en ollut täällä päässyt ennen mökkireissua, joten sitä odotin innolla. Pieniä ongelmia oli saunankin kanssa, sillä saimme kysellä valehtematta ainakin kymmenen kertaa, että milloin pääsemme saunomaan. Jossain vaiheessa iltaa aloin olla vakuuttunut, ettei saunaa ole edes olemassa. Sauna kuitenkin oli kuin olikin olemassa. Viivyttelystä oli ehkä hyötyäkin, sillä tänä aikana ehdimme Ninan kanssa vakuutella ja rauhoitella epäileväisesti saunaan suhtautuvia vaihtarikavereitamme. Eniten heitä ihmetytti miten saunaan "pukeudutaan". Lopulta sitten pääsimme saunomaan ja vihtomaan! Taisi muutkin kuin me suomalaiset olla riemuissaan tästä saunakokemuksesta.

Mökkireissu oli kyllä kaiken kaikkiaan mahtava! Seuraavia reissuja odotellessa.

Kolja

Kauhistuttava "husky"tarha

Todellisia kalamiehiä ja -naisia

Valkosipuli vs. Kuppi kuumaa

Perheessäni ei olla jääty puolitiehen flunssani parantamiseksi. Eniten käytetyn parannuskeinon ykkös sijasta taistelevat kuuma tee ja valkosipuli. Valkosipulia on nyt laitettu oikeastaan kaikkialle ja kaikkeen. Toisena flunssaisena päivänä minulle tarjoiltiin seuraavanlainen koktail: lihamyllyn lävitse kuorineen jauhetut sitruuna, appelsiini ja valkosipulinkynnet ja tämän päälle vielä neljä ruokalusikallista sokeria. En saanut syötyä lautasellista, mutta lusikallisen. Seuraavaksi yöksi huoneeseeni laitettiin lautasellinen pilkottuja valkosipuleita flunssaa karkoittamaan. Tänä aamuna tarjottiin valkosipuleita taskuihin, mutta en ymmärtänyt tarkoitusta, joten kieltäydyin. Iltapäivällä minulle tehtiin kaulaketju valkosipuleista. Kyllähän tämä flunssa tässä on alkanut kääntyä parempaan päin, ja ehkä se on näiden sipuleiden ansioita.

Valkosipalekaulakoru

Tänään koin reissuni ensimmäisen kunnon ruokamyrkytyksen. Olin syönyt noin tuntia aiemmin, kun odottelin koululla venäjän luennon alkua. Tässä vaiheessa olo tuntui hieman huonolta, mutta ajattelin sen olevan ihan perus flunssaväsymystä. Luento alkoi ja noin tunnin sinnittelinkin kunnes aivan yhtäkkiä iski hirvittävän kova mahakipu. Itkuhan siinä pääsi! Vakuuttelin selviäväni yksin kotiin minibussilla, ja tavallaan kyllä selvisinkin. Harmi vain, että kanssamatkustaja kärsi tässä suhteessa suurimmat vahingot, sillä yrittäessäni poistua täyteen ahdetusta ruuhkabussista oksensin tämän selkään. Vahingon satuttua sopersin venäjäksi häpeäiset ja sekavat anteeksipyynnöt jonka jälkeen poistuin rivakasti lähimpiin puskiin.

Eilis iltana vierailimme maahanmuuttovirastossa. Paljon ei siltä reissulta hyödyllistä tietoa jäänyt käteen. Mokasin jälleen kymmenien vaihtarien ja maahanmuutto viraston virkailijoiden läsnä ollessa. Luulin kysymyksen kuuluneen "Kuka haluaa, että puheet tulkataan englanniksi?"ja viittasin, mutta kysymys olikin kuulunut "Kuka haluaa tulkata puheet englanniksi?" Ja taas sain nauraa itselleni. Katselimme videota, jossa kehuttiin Venäjän maahanmuuttokeskusten olevan samanlaisia kuin hotellit: voi syödä mitä haluaa, urheilla, leikkiä ja nukkua - ainoa ero on, ettei sieltä ei pääse pois. Haiskahti vähän. Lopuksi saimme esittää kysymyksiä. Kuten miksi tarvitsemme HIV-todistuksen. Vastaus kuului: oman turvallisuutenne vuoksi. 

Lakiluennoille en ole tällä viikolla juurikaan ennättänyt, sillä lukujärjestys ja aikataulut vaihtelevat ennätysmäistä tahtia. Veljeni olisi täällä ehkä kuin kotonaan tässä suhteessa, sillä huomisen aikatauluista ei voi eikä kannatakaan vielä tietää mitään. Pullat on hyvin uunissa, jos tiedät edes saman päivän aikataulut. Ja vaikka välillä luuletkin tietäväsi niin kuitenkin aika usein osoittautuu, että tieto oli jo vanhentunutta. Arvostus suomalaista täsmällisyyttä kohtaan on nopeassa kasvussa.

Kuulumisia teekupin ääreltä

Hetki on taas ehtinyt vierähtää nyt jo vähän kotoisamman ja tutumman tuntuisessa kaupungissa. Tällä välin olen muun muassa mokaillut eri asioissa, käynyt venäjän tunneilla, tuntenut lauantaikoulupäivän tuskan nahoissani ja päässyt tutustumaan venäläiseen juhlimiskulttuuriin.

Ensimmäiset venäjän tunnit on nyt siis koettu. Osa tunneista on ollut hyviä ja toiset huonompia, mutta joka tapauksessa olen oppinut uusia sanoja ja käyttämään kieltä aktiivisemmin. Välillä harmittaa, kun täytyy uudelleen muistella vanhoja asioita, jotka ovat päässeet unohtumaan. Ja täytyy myöntää, että Turun Kauppakorkeakoulun venäjän opettajan tekemä sijamuototaulukko (<3) on ollut kovassa käytössä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Opetusta minulla on 12 oppituntia viikossa, mikä vaikuttaa aika sopivalta määrältä. Puolet oppitunneista on ilmaisia ja lopuista joudun maksamaan kunnon hinnan. Täällä tuntuu kaikki olevan kalliimpaa ulkomaalaisille. Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se, joka maksaa. Kannattaakin yrittää kaikkialla esittää parhaansa mukaan venäläistä, jotta pääsisi halvemmalla.

Viime lauantaina olin siis koulussa, koska venäjällä on aivan tavallista, että koulua on myös lauantaisin. Tyhmyydessäni siis valitsin sellaisen kurssin, joka sattui vaihtelevien aikataulujen takia siirtymään lauantaille. Täytynee suhtautua tähän tietynlaisena eksoottisuutena. Ilmeisesti tämä eksoottisuus kestää siis aina lomaan eli uutena vuoteen asti. Kai sitä voi täälläkin aina välillä lintsata, jos tarve vaatii.

Ensimmäisen lauantaikoulupäivän vastapainoksi samana iltana koulukaverini järjestivät kolmoissynttärit. Kotoisaa, koska tiedän paritkin henkilöt koti-Suomessa, joilla on tapana viettää kolmoissynttäreitä! :) Näissä juhlissa oli yhteensä noin 15 henkilöä, jotka kaikki ovat kanssani samalla luokalla. Venäläistyyliset bileet tai juhlat ovat hieman erilaiset kuin suomalaisten perusryyppäjäiset. Juhlissa tarjottiin niin syötävää kuin juotavaakin. Mikä huvittavinta, keskellä yötä juotiin teetä ja syötiin ystävieni itse leipomia kakkuja. Tälläisiin illan viettoihin kuuluu olennaisena osana ystävieni mukaan erilaiset seurapelit- ja leikit kuten twister, pantomiini, alias tyylinen selityspeli ja arvuutteluleikit. Vähän erilaista kuin Suomessa!

Jälleen kerran minut haettiin kotioveltani ja juhlien jälkeen sinne myös palautettiin. En tiedä millä sanoilla kehuisin näitä ihania venäläisiä. Olen vakuuttunut siitä, että maailman ystävällisimmät ja pyyteettömimmät ihmiset taitavat todellisuudessa löytyä Venäjältä. Kaikki luokkakaverini ovat todella ihania ja sydämellisiä. He pitävät minusta huolta jokaisessa tilanteessa ja yrittävät pyyteettömästi tehdä oloni mukavaksi tässä vieraassa maassa. Tunnen itseni todella onnekkaaksi, kun olen sattunut tutustumaan näin ihaniin ihmisiin.

Tällä hetkellä olen flunssassa, mutta tämä on oikeastaan aika hyvä paikka sairastaa flunssaa. Ja miksi? No siksi, että täällä on kokoajan tarjolla kuumaa teetä. Koko maasta ei varmaan löydy kotia tai saatikka nyt kuppilaa, josta ei saisi teetä. Minusta kehittyy vielä varmasti oikea teenlipittijä.

Loppukevennys: Eräänä kauniina päivänä viime viikolla olin tulossa kotiin koulupäivän jälkeen. Taloyhtiössämme on niin epäilyttävät portaat, että koen turvallisemmaksi käyttää epäilyttävää hissiä. Tilasin siis hissin, johon kanssani tuli vieras mies, joka oli matkalla eri kerrokseen kuin minä. Hissin ovet aukesivat ja poistuin hissistä. Huomasin, että mies lähti seuraamaan minua ja hätäännyin. Kaivoin äkkiä avaimet ja suoraan sanottuna taisin juosta kotiovelleni. Avaimet eivät tuntuneet siinä hädässä millään sopivan muutenkin niin hankalaan lukkoon. No sitten tämä mies sanoi ainakin kahdesti "viides kerros" ennen kuin ymmärsin asian laidan. Minä olin se, joka oli väärässä kerroksessa ja vieläpä pyrkimässä hädissäni juurikin tämän miehen asuntoon. Hups!

Monologi ensimmäiselle tunnille. Kirjoittamisessa apuna the taulukko <3

Synttärit! Ja ihanat kaverit <3

Twister

Eräässä arvuutteluleikissä, minä olin Turtles. Hävisin koko leikin, koska en ole koskaan kattonut kyseistä lastenohjelmaa.

Synttärikakku

Teemukit keskellä yötä!

Totuttelua

Moneen asiaan on täällä ollut totuttelemista. Nyt yritän totutella ajatukseen alati vaihtelevasta lukujärjestyksestä. Joka viikon lukujärjestys näyttää erilaiselta, sillä luentojen ajat ja paikat vaihtelevat koulun seinällä olevien sekavien papereiden mukaisesti. Tämä voi olla ahdistavaa, hankalaa ja monimutkaista tai sitten voi tyytyä ajattelemaan, että vaihtelu virkistää. Vielä kun keksisin, miten sovin venäjän kielen luennoille kiinteät ajat niin, ettei ne estäisi muuta opiskelua tai muu opiskelu niitä. Hyvin hyvin hankalaa! Tämä vaihtelu saattaa tarkoittaa myös lauantai koulupäiviä, mutta maassa maan tavalla. Kyllä tähänkin tottuu. Onneksi tähän asti ihanat luokkakaverini ovat pitäneet huolta siitä, että olen ajantasalla lukujärjestyksen kanssa.

Byrokratia on toinen asia, johon olen joutunut totuttelemaan. Kaikkien vaihto-ohjelmaan liittyvien papereiden täyttäminen, allekirjoitusten saaminen ja leimojen kerjääminen ei ole sujunut kovin soljuvasti. Samoja papereita on saanut tyrkyttää samoille ja eri ihmisille useaan kertaan ennen kun lopulta jotain tapahtuu. Vielä on muutaman vaihtopaperin kohtalo vähän auki, mutta eiköhän ne saada hoidettua. Paperijutut siis kangertelevat ja hoituvat hitaasti, mutta ei niin varmasti. Kauhulla odotan pidennetyn viisumin hakua HIV-testeineen päivineen.

Rahan nostaminen pankkiautomaateista on sekin hieman hankalaa. Ensinnäkin suurin osa kaupungin automaateista toimii vain venäläisellä kortilla. Tätä tietoa ei kuitenkaan ilmoiteta automaatilla vaan sen saa selville kokeilemalla. Ehdin kokeilla neljää automaattia ennen kuin löysin ensimmäisen, joka olisi ilmeisesti toiminut myös minun kortillani. Rahat jäi kuitenkin nostamatta, sillä tältä automaatilta olisi voinut nostaa vain pienen määrän rahaa kerraa. Eikä siinä taas ole mitään järkeä, koska rahan nostaminen maksaa täällä kohtuullisen paljon. Viidennellä automaatilla asiat olivat jo hieman paremmin, joten tähän hätään nostin rahat sieltä. Mutta en edelleenkään tiedä mistä ja miten nostaisin tarvittavat rahamäärät esimerkiksi kuukauden vuokraan.

"Mummon" kanssa on sujunut hyvin, pienistä ennakkoluuloistani huolimatta. Hän puhuu minulle paljon venäjää ja nyt usein jo tiedän, että mistä aiheesta keskustellaan. Tai lähinnä hän puhuu ja minä nyökyttelen. Olen kuitenkin parin päivän aikana alkanut "jutella" hänelle sanakirjan kanssa, mikä on minulle erinomaista harjoitusta. Mummon kanssa asumiseen liittyy eräs toinenkin seikka, sillä tiedättehän te mummot. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin riittävästi. Olenkin nyt viime päivinä yrittänyt opetella seuraavanlaisia repliikkejä: "Kiitos, olen jo kylläinen" "Vähemmän kiitos" "Vain vähän kiitos" ja "Kiitos, mutta olen jo syönyt". Tämä ruoan paljous liittyy varmasti sekä tavallisen mummojen syöttämiskulttuurin että vieraanvaraisuuteen. Nälkä ei ole ollut.

Koska hostäitini lähti ulkomaille, on kissalla hyvin ilmeisesti kova ikävä. Tämän olen päätellyt jatkuvasta naukumisesta päivin ja öin sekä muusta protestoinnin omaisesta toiminnasta. Vähän on väsy minulle päivisin, kun unet jäävät katkonaisiksi kissan vaeltelun ja naukumisen takia. Usein kisumisu kuitenkin rauhoittuu noin neljän aikoihin aamulla ja käy nukkumaan minun sänkyyn. En voi olla sille vihainen, koska se on niin söpö.

Ihan vain sivuhuomiona vielä pari juttua. Venäläiset on parempia kävelemään korkeilla (piikki)korkkareilla (ja varmaan matalammillakin) kuin suomalaiset. Voi johtua siitä, että harjoitus tekee mestarin. Harjoitus tekee mestarin ehkä myös teen juomisessa. Teetä lipitetään ihan vähintään viisi kertaa päivässä muutamia mukillisia. Itse yritän tottakai opetella molempia taitoja sulautuakseni joukkoon!

Hyviä juttuja

* Venäläiset luokkakaverit - todella avuliaita ja ystävällisiä.

* Isäntäperhe - auttavat oppimaan venäjää, pitävät minut muonitettuna ja huolehtivat minusta.

* Julkinen liikenne - paljon liikenneyhteyksiä halvalla (noin 37 senttiä per matka).

* Kaupunki ja kulttuuri - paljon ihmeteltävää ja uusia juttuja.

* Blinit - nam nam.

* Sää - vielä on ollut melko aurinkoista eikä sadetta ole juurikaan tavattu.

* Kieli - olen jo oppinut jotain ja tästä mennään kokoajan ylöspäin.

* Maa - erilainen, mutta vielä ei ole koti-ikävä.

* Shoppailu - kaupungilla on uusi kauppakeskus.

* Luonto - Äänisjärvi on kaunis.

* Turhuus - täällä on pieniä putiikkeja, joista voi ostaa halvalla minkä väristä kynsilakkaa tahansa.

* Seikkailu - on meneillään aina uusissa paikoissa kävelessä.

* Lemmikit - mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni kissa.

* Yhteydet - skype :)

* Matkailu - pääsen ehkä vielä käymään Moskovassa.

* Minä - muutoksia ajattelutavoissa.

*Masennuksen varalle - supermarketista saa Fazerin suklaita.

Olen iloinen, että olen täällä oppimassa asioita vieraasta kielestä ja kulttuurista sekä itsestäni ja omasta maastani.

Tarjoilija, keitossani on kärpänen!

Ensi viikolla alkaa vihdoin venäjän kielen tunnit! Perjantaina tapasimme kahden muun vaihtarin kanssa venäjän opettajaamme. Opettajamme ilmoitti heti tavatessamme, että puhumme vain ja ainoastaan venäjää. Sitten venäjäksi selvittelimme kaikkien lukujärjestyksiä ja toiveita oppituntien määrästä. No, kyllähän se nyt sitten jäi vähän epäselväksi, että kuinka monta oppituntia minulla tulee viikossa olemaan. Se selviää ehkä seuraavalla kerralla eli ensimmäisellä oppitunilla, joka on tiistai aamuna. Heti alkuun minun pitää puhua kolmen minuutin monologi aiheesta "Minä ja vieraat kielet". Ei ihan helppo tehtävä näin kärkeen, mutta rima onkin hyvä nostaa heti alussa korkealle. Nimittäin halu oppia on niin kova, että kaikki mikä tässä prosessi auttaa otetaan vastaan avosylin.

Kielen oppimisen lisäksi haluan kierrellä Venäjällä mahdollisimman paljon ja nähdä uusia paikkoja. Lauantaina vierailimmekin Kizhin saarella suomalaisin ja tsekkiläisin voimin. Äänisjärven valtavalla sellällä aallotkin olivat hurjan isoja, sillä päivä oli kovin tuulinen. Oksennuspussit olivatkin joillakin kanssamatkustajilla käytössä, meidän porukassa niitä ei onneksi tarvittu. Vaikka päivä oli harmaa, tuulinen ja aika viileäkin, oli Kizhin saarella kaunista ja ihanan rauhallista. Kävelimme kolmisen tuntia saaren eri kolkissa ihailemassa vanhoja puurakennuksia- ja kirkkoja. Tämän viileän retken jälkeen maistui kuuma borskeitto, jossa tosin lillui myös yksi banaanikärpänen.

Elämä ja arki tässä perheessä, tässä talossa, näillä kaduilla ja tässä kaupungissa on alkanut sujua mukavasti. Julkisten kulkuneuvojen käyttö alkaa pikkuhiljaa sujua ja tuntua osalta arkea. Kävellen on mukava tutkia paikkoja, vaikka eksynkin lähes joka kerta. Isot tiet, joiden yli ei mene suojateitä, olen oppinut ylittämään paikallisten tavoin juoksemalla sopivassa välissä yli. Suojateilläkin olen oppinut marssimaan tien yli mitään odottelematta, sillä kukaan ei autolla kuitenkaan pysähdy päästämään ketään yli. Liikkumiseen myös paikallisia takseja on nyt kokeiltu pari kertaa ja ne vaikuttavat ihan hyvältä vaihtoehdolta, jos haluaa liikkua pimeään aikaan. Pieni ongelma taksien kanssa on se, että ne täytyy aina tilata soittamalla. Vielä ei ole tarvinnut soittaa itse, mutta sekin päivä varmasti vielä koittaa.

Venäjällä ei ilmeisesti harrasteta kovinkaan suuria varoaikoja tai muutenkaan turhaan kiirehditä asioiden kanssa. Sain nimittäin lauantaina kuulla, että hostäitini lähtee sunnuntaina kahdeksi viikoksi ulkomaille. Harmi, että juuri nyt, kun olen jo melko hyvin alkanut ymmärtää hänen puhettaan. Ehkä voin sitten tehdä yllättää hänet iloisesti, kun kahden viikon päästä osaan venäjää jo paljon paremmin. Jos ymmärsin oikein, en joudu matkasta huolimatta itse ruoan laittoon. Naisen veljenpoika tekee minulle aamupalat ja mummo päivälliset ja iltapalat. En tiedä miten tulen mummon kanssa toimeen, kun en ymmärrä hänen puheestaan juuri mitään. Aion kyllä täsmentää, että hänen täytyy puhua erittäin hitaasti ja selkeästi.

Äänisen aallot

Tuulinen päivä Kizhillä

Sauna ois ollut jees!

Kolme varista istui aidalla, silivatiseilaa...

Ilmassa leijuva kirkko! 

Harmaa päivä.

Jos olisin lintu, pelkäisin tuota pelätintä.

Sensuuri

Annan teille sinne koti-Suomeen muutaman ohjeen syksyn viimeisiä sieniretkiä varten. Sienestys saaliista tulee heti isompi tämän yksinkertaisen ohjeen ansiosta! Esimerkiksi tateista ei kannata valita vain nuoria ja madottomia yksilöitä. Kaikki isot, hieman (tai paljon) jo lössähtäneet ja madon syömät voi poimia koriin. Madoista tulee vain pieni lisäannos proteiinia. Nämä sienet maistuvat esimimerkiksi keitoissa, leivän päällä, kaalipadassa, lihan kanssa tai ihan vaikka sellaisenaan oikein maukkailta kunhan muistat lisätä niihin valtavasti suolaa! Вкусный!

En jaksa enää edes kertoa näistä kaikista ruokajutuista täällä. Isäntäperheeni laittaa ruokaa oudosti ja säilyttää sitä vielä oudommin. En ole vieläkään sairastunut, joten lihakeittoa voi ilmeisesti säilyttää nelisen päivää huoneenlämmössä ilman sen suurempia ongelmia. Lihakeitto on varmasti maistunut hellalla kattilassa ollessaan myös banaanikärpäsille, koska niitä asunnon keittiössä elelee varmaan satoja. Alan jo tottua tähän. Suhtaudun varmasti parasta ennen -päivämääriin aika paljon leppoisammin kun tammikuussa palaan takaisin Suomeen.

Kielen kanssa on vieläkin hankalaa. Kirjoittelen isäntäperheelleni lappuja ja tekstiviestejä, joissa ilmoittelen menoistani. He ihmettelevät olenko minä todella kirjoittanut ne, kun niissä kieli on niin paljon parempaa kuin puheeni. Lakikursseilla olen saanut paljon venäläisiä kavereita, joiden kanssa voin harjoitella ymmärtämään ja puhumaan venäjää. He ovat myös sisäistäneet pyyntöni puhua hitaammin ja hyvin selkeästi, mikä auttaa minua ymmärtämään paremmin. Nämä tytöt ja pojat ovat korvaamattomia kielen oppimisen kannalta, mutta myös kulttuurin oppimisen ja paikkoihin tutustumisen kannalta. Tähän mennessä eniten on yllättänyt juuri paikallisten ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus.

On ihmeellistä, miten julkisten kulkuneuvojen käyttäminen voi olla muka niin hankalaa! Kyytiin pääseminen ja kyydistä poistuminen on hankalinta. Eräälläkin kerralla yritin avata "minibussin" oven päästäkseni kyytiin, mutta ovi ei suostunut aukeamaan. Jäin nolona riuhtomaan ovea niin pitkäksi aikaa, että joku auton sisällä ollut matkustaja avasi oven minulle sisäpuolelta.Useana kertana en ole päässyt kyydistä pois silloin kun haluaisin, koska kuski ei pysäytä autoa pyynnöistä huolimatta. Ehkä pyynnöissäni on jotain vikaa. Mutta on julkisissa kuitenkin ainakin yksi hyvä puoli: niitä menee usein. En ole vielä kertaakaan joutunut odottamaan kyytiä kahta minuuttia kauempaa.

Tänään minua ja Tsekkiläistä tyttöä haastateltiin Petroskoin yliopiston verkkolehteen. Suurin osa sponttaaneista vastauksistani ei kelvannut haastattelijoille, sillä kaikki asiat Petroskoihin ja vaihto-ohjelmaamme liittyen piti esittää positiivisessa valossa. Minulta kysyttiin esimerkiksi ensivaikutelmaa Petroskoista, vastasin: "Hyvin erilaista kuin Suomessa." - ei kelvannut. Mutta olinkin jo ennen matkalle lähtöä kuullut, että täällä kerrotaan vain hyviä uutisia. Odotan mielenkiinnolla, että millainen juttu sieltä leivotaan haastattelun perusteella.

Yliopiston päärakennus

Kukkaset ikkunalaudalla?

Opiskelijakortti

Minä

Venäläinen kaverini kertoi seuraavaa: Vaikka sinusta tuntuisi bussin kyydissä, että se voi hajota milloin vain, älä pelkää, nämä bussit eivät hajoa koskaan. Jep!

Onneksi minulla on lääkkeet mukana aina haavasta ydinvoimalaonnettomuuteen asti, joten en ihan heti joudu menemään naapuriapteekkiin.

Hökkelikylän mutaiset tiet

Ruokaelämykset jatkuvat! Kanat ehdittiin laskujeni mukaan lämmittää 5 kertaa, mutta nyt ne on syöty loppuun. Olen huomannut myös, että täällä ei metallipurkeissa olevia säilykkeitä siirretä muovipurkkiin avaamisen jälkeen. Yhtenä iltana minulle tehtiin ruoaksi seuraanvanlainen sekoitus: tuorejuustoa, smetanaa, maitoa ja sokeria. Maistui sekin vähän kummalliselle niinkuin melkein kaikki. Erehdyin harmikseni kurkkaamaan täällä jääkaappiin. Siellä oli kaikenmaailman kippoja ja kulhoja täynnä erilaisia liemiä ja ruokia - hajukin oli sen mukainen. Parveke on täynnä kaikenmaailman säilykkeitä, joita tuo hostnainen täällä valmistaa. On suolakurkkuja, hilloja, mehuja ja marinoituja sieniä sekä paprikoita. Jano on myös kova, koska kaikissa ruuissa on todellatodella paljon suolaa. Janoon ei täällä vesikään auto, sillä jopa perheen suosima pullovesi on suolaista. Ihan naurattaa, kun aina ruokapöydässä minulta kysytään haluanko lisää suolaa. Vielä näillä ravinnoilla on kuitenkin iloisesti porskutettu eteenpäin!

Sunnuntaina tapasin kaksi muuta suomalaista, joista toinen on täällä myös vaihtarina ja toinen työharjoittelussa. Tutustuimme myös englantilaiseen vaihtariin, joka on muuten asunut Klaukkalassakin! Maailma on pieni. Täällä tuntuu siltä, että kaikki länsimaalaiset ovat ystäviä ja suomalaiset sydänystäviä. Porukassa ehdimme jo vähän miettiä mahdollisia matkoja Kisin saarelle, Pietariin, Moskovaan ja jopa Murmanskiin. Matkojen suunnittelu on ehkä siitä syystä kovin mukavaa, ettei kukaan meistä pidä tätä kaupunkia kovin kauniina.

Julkiset kulkuneuvot on täällä hieman erilaisia kuin Suomessa. Ensinnäkin julkisia on kolmen laisia: autobusseja, johdinautoja ja pikkubusseja. Kyytiin noustessa ei makseta mitään. Jos sattuu olemaan viimeinen kyytiin nousija, pitää ovi sulkea perässä. Jos oven unohtaa sulkea, auto jatkaa matkaa ovi auki. Kun autosta haluaa ulos, se pitää ilmoittaa kuskille ja lähtiessä maksaa. Ensimmäinen kerta yksin julkisessa kulkuneuvossa on nyt ohi, huh mikä helpotus! Ensimmäisinä päivinä ei tarvinnut julkisia kokeilla, kiitos siitä hostveljenpojalle, joka on kuljettanut minua kaikkialle kauhealla Ladallaan.

Ortodoksinen sunnuntaikirkkokin tuli koettua sunnuntaina. Ensimmäinen tunti kirkossa laulettiin lauluja ja niitä oli ihan mukavaa kuunnella. Toinen tunti kuunneltiin pastorin saarnaa. Koska saarna oli venäjäksi, en ymmärtänyt oikeastaan mitään, koska raamattusanasto ei ole hallussa kovin mainiosti. Onneksi kirkossa vieressäni istui kaksi noin 80 vuotiasta naista, jotka käänsivät saarnaa joiltain osin karjalan kielelle. Olipa huvittavaa kuunnella sellaista suomen kieltä, miltä se on varmasti täällä Karjalassa kuullostanut vuosikymmeniä sitten. Välähdys menneisyydestä. Se oli niin huvittavaa, että nauratti, mutta olisi toki ollut epäkohteliasta nauraa näille kilteille mummoille, jotka hyvää hyvyyttään koittivat minulle saarnaa tulkata. Nämä karjalamummot kutsuivat minut kyläilemään luokseen.

Maanantaina oli ensimmäinen koulupäivä eli tutustumista yliopistoon. Valtion yliopisto ei tarjoa vessoissaan paperia, muovirengasta, kansia tai muitakaan ylellisyyksiä jopa lukko vessan ovessa voi olla liikaa vaadittu. Kursseja suunnitellessa minulle selvisi, että olen ensimmäinen vaihto-oppilas, joka on ikinä osallistunut lakikursseille. Lakitiedekunta sijaitsee kaupungin laidalla eikä sinne mene julkisia kotoani, joten minun täytyy kävellä sinne hökkelikylän keskelle pieniä hiekkateitä ja kujia pitkin! Itse tiedekunnasta ja sen naapurustosta on vielä laitettava kuvia tänne. Kuvat ovat vielä jääneet ottamatta, sillä en ole toistaiseksi uskaltanut pysähtyä valokuvaamaan hökkeleiden ja kulkukoirien keskelle.

Tiistaina minulla oli ensimmäinnen oikea luento: Labour Law. Ensimmäinen kävelymatka tiedekunnalle ei sujunut mutkitta, sillä eksyin hökkelikylän mutaisille teille. Onneksi olen tavan mukaan hyvissä ajoin liikenteessä, joten en myöhästynyt luennolta. Opetus oli hyvin erilaista. Oppilaat esimerkiksi kirjoittavat muistiinpanot opettajan sanelun mukaisesti paperille. Koko luento oli venäjäksi, joten itse en joutunut kirjoittamaan mitään vaan yritin kuunnella ja ymmärtää jotain. Ymmärsinkin sanan sieltä ja sanan täältä, lupaava alku siis. Opetuksen seuraamista häiritsi lievästi myös luokkahuoneen lämpötila, joka oli  suunnilleen sama kuin ulkolämpötila eli noin 12 astetta. Kuulemma lämmitykset laitetaan päälle lokakuun puolessa välissä ja tähän aikaan vuodesta kaikkia palelee. Kun lämmitykset sitten lopulta kytketään päälle, kaikki hikoilevat kuumuudessa.

Onneksi neljä tuntisen jäätävän luennon välitunneilla paikalliset opiskelijat halusivat innokkaina tutustua minuun. Moni oli innokas näyttämään minulle kaupunkia tai pitämään muuten seuraa. :) Heti tänään menenkin muutaman ryhmäläiseni kanssa kahville asuinpaikkani läheiseen kahvilaan. Yksi ryhmäläiseni asuu lähellä minun asuntoani, joten hän lupasi huomenna näyttää helpoimman reitin tiedekunnalla, etten taas eksy. Ainakin tähän mennessä tapaamani venäläiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja avuliaita joitakin ynseitä tarjoilijoita lukuun ottamatta.

Koska venäjän kielen superkallis teho-opetus (20h/viikko) ei ole vielä alkanut, olen opetellut uusia asioita sanakirjan avulla. Host-perheestäni on varmasti hupaisaa kun koitan ääntää sanakirjan avulla kasaamiani lauseita. He kyllä korjaavat ahkerasti virheitäni ja varmasti jotain olenkin jo oppinut. Olen iloinen siitä, että he jaksavat kuunnella änkytystäni koskaan minua keskeyttämättä. Odotan kuitenkin kovasti venäjän opetuksen alkamista, sillä kun kieli sujuu paremmin hoituu myös kaikki asiat helpommin.

Teetä ja kaalipiirakkaa

Täällä ollaan lopultakin! Kaupunkina Petroskoi oli lievästi sanottuna hieman erilainen kuin odotin. Miltei kaikki talot jopa aivan keskustassa ovat jollain tapaa ränsistyneitä - toiset enemmän, toiset vähemmän. Yliopiston päärakennus taitaa olla minun ilokseni kaupungin kaunein talo! Autotiet ovat keskustassakin täynnä kuoppia ja ihan kunnon reikiäkin. Joten täältä tuskin tulette näkemään kovin monia kauniita kaupunkikuvia! Näihin maisemiin tässä täytyy kuitenkin nyt totutella.

Talo, jossa minä asun isäntäperheeni luona on suhteellisen uusi verrattuna naapuritaloihin. En tiedä miten noissa muissa taloissa, mutta täällä on ainakin sisällä todella kylmä. Vaikuttaa kuitenkin ihan turvalliselta paikalta asua eikä ainakaan vielä ole alkanut pelottaa. Asunto on kuudennessa kerroksessa ja ikkunoista näkyy Ääninen. Minulla on oma pieni huone tai oikeastaan tämä on host-naisen pojan huone. Nukun avattavalla sohvalla, joka ei kyllä mikään paras mahdollinen sänky ole, mutta kyllä tämä hyvin mulle kelpaa.

Isäntäperhe onkin hieman erilainen kuin kuvittelin vähäisten tietojen perusteella. Nainen, jonka luona siis asun, on noin 45 vuotias kirjanpitäjä. Kovin on puhelias ja yrittää selittää asioita minulle venäjäksi. Ymmärrän vielä kohtuullisen huonosti venäjää, joten en ymmärrä läheskään kaikkea, mitä minulle puhutaan. Se harmittaa minua, mutta toisaalta motivoi myös äkkiä opettelmaan lisää kieltä. Naisen lisäksi täällä asuu hänen veljenpoikansa, joka joutuu nukkumaan olohuoneen sohvalla. Vaikka tämä veljenpoika on suunnilleen saman ikäinen kuin minä, puhuu hän vain muutamia sanoja englantia. Näiden kahden lisäksi jossain alakerrassa asuu naisen äiti, joka osaa kolme sanaa "karjalaa": terve!, juoma ja leipä. Tämä mummeli on niin puhelias, että epätoivo meinaa iskeä joka kerta kun hän avaa suunsa, koska en kertakaikkiaan ehdi ymmärtää mitään. Sitten täällä on vielä suloinen pikkukisuli, joka on kyllä vielä vähän ujo. Se tykkää naukua koko ajan, harmillisesti myös aamuisin noin 6-7 aikoihin.

Heti ensimmäisenä iltana täällä oli tarjolla Venäläiseen tapaan kaalipiirakkaa ja teetä. Sen lisäksi oli voileipiä, joiden päälle oli laitettu siivuja raakaa kalaa. Jossain ihme liemessä lilluvia sieniäkin tarjottiin, mutta ne jätin suosiolla väliin. Aamupalaksi toivoin puuroa - ja sitä saa mitä tilaa! Puuro tosin ei sekään vastannut odotuksia vaan oli klimppistä supersuolaista litkua. Olen myös huomannut, että esimerkiksi yhdet kanat on nyt lämmitetty 3 kertaan ja laitettu taas takaisin jääkaappiin syömisen jälkeen. En jaksa valittaa, mutta en myöskään ihmettele mahdollista pahoinvointia, joka osui kohdalle heti ensimmäisenä yönä. Onneksi en tullut tänne syömään vaan puhumaan ja oppimaan venäjätä.

Sohvalla nukkuva host-veljenpoika lähti näyttämään minulle tänään kaupunkia, joten mut istutettiin pelottavan rämän Ladan kyytiin. Kerrankin kun oisin kiehunut innosta saada laittaa turvavyön kiinni niin tottakai se oli rikki. Ensimmäisenä kaahattiin bensa-asemalle, jossa oli jäätävät jonot joka mittarille. Sellasia jonoja en oo muulla maailmassa nähnytkään bensa-asemalle. Olikohan bensa täällä tänään erikoisen halpaa? Sitten istuin kauhusta kankeana kyydissä ku kaahailtiin kaupungin kuoppaisia (kuppaisia?) teitä ympäriinsä. Käytiin myös Äänisen rannalla lyhyellä kävelyllä. Siellä oli kylmää ja tuulista.

Jos oikein ymmärsin niin huomenna mennään sunnuntaikirkkoon ja siellä tapaan valtavasti ihmisiä. Mielenkiintoista.

Nämä  avuliaat rouvat selostivat paljon asioita bussimatkalla Helsingistä Peroskoihin.

Hostnainen perkaa poimimaan sieniä keittiön lattialla.

Pikkukissa

Kiilusilmä poikkesi mun sänkyyn.

Näkymä parvekkeelta.

Kotitalo

Naapuritalo

Kotikatu

Mun huone.